Uutiset / 21.04.2010

Yhtyneet-neuvottelut käyntiin

Voimassaoleva sopimus päättyy 30.4., joten neuvotteluja jatketaan ns. sopimuksettoman tilan aikana. Yhtyneet-sopimuksen uusi sopimuskausi ja -korotukset ratkeavat perjantaina käynnistyvissä Ylen aikapalkkaisten tes-neuvotteluissa.

Osa Yhtyneet-sopimuksen neuvoteltavista asioista on ollut neuvoteltavana jo ennen tämän päiväistä avausta. Ylen freetoimittajien vanhojen ohjelmien uusinnoista saavutettiin neuvottelutulos viime perjantaina. Lisäksi tänään jatkettiin Ylen freekääntäjien erillissopimuksen neuvotteluja. Neuvottelut tästä ovat hyvin pitkällä, vaikkei neuvottelutulosta kääntäjille vielä tänään saatukaan aikaan.

Journalistiliitto ja Freelance-ammattiosasto FAO jättivät tänään tes-esitykset Ylelle. Edellä mainittujen asioiden lisäksi esitetään sovittavaksi tariffit ohjelmantekijän tekemään tekniseen työhön sekä radiodokumentteihin ja -featureihin. Sopimustekstiin esitetään parannusta sairausajan palkkaan: koko palkka yhdeksänteen sairauspäivään asti (nyt 50 %), ja uusista sopimuksen piiriin tulevista tehtävistä informointi.

Täsmennyksiä olemassa oleviin tariffeihin esitetään radioliitteeseen (esitelmät, esittelyt ja pakinat), tv-liitteeseen (urheiluraportti vs. uutisjuttu) ja esiintyjäliitteeseen (sanktiokorotus haastateltavan palkkioon, jos palkkioperusteita ei ole selvitetty sopimuksen mukaan).

Lisäksi esitetään kolmea työryhmätyötä sopimuksen ajaksi: 1) selvitys radio- ja tv-liitteen kokemuslisän toimivuudesta, 2) ohjelmantekijän tekemän nettityön korvaaminen ja 3) käännöspalkkioliitteen rakenteellinen uudistaminen 4 (kääntäjät) + 2 (Yle) + 2 (MTV) -kokoonpanossa.

Petri Savolainen
21.4.2010


Katso myös

Kaikki uutiset

Kulttuurialojen ammattiliitot: Yhdistelmävakuutuksen onnistuminen edellyttää keskeisten ongelmien ratkaisemista

Journalistiliitto on antanut lausunnon yhdistelmävakuutuksesta. Sen lisäksi kulttuurialan ammattiliitot päättivät koostaa eri liittojen lausunnoista vielä tämän yhteisen kannanoton.

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.