Uutiset / 08.02.2011

Työaikapankki toimii, jos johtaminen toimii

 

Pankkien toimintaperiaatteet vaihtelevat. Yksinkertaisin malli on esimiehen siniseen vihkoon kirjattavat ylityötunnit. Parhaimmillaan pankki on toimiva osa sähköistä palkkahallinnon kanssa yhteensopivaa työaikajärjestelmää.
Työaikapankin toimivuus edellyttää sekä toimivaa seurantajärjestelmää ja hyvää johtamista sekä käytännön mahdollisuuksia pitää vapaita pois.
Kyselyn mukaan pankin käyttöönottoa on pohdittu monessakin yrityksessä. Muutama kymmenen luottamusmiestä mainitsi pankille olevan tarvetta ja myös yrityksissä oli jonkin verran kiinnostusta asiaan.
(8.2.2011 Tytti Oras)

Katso myös

Kaikki uutiset

Kulttuurialojen ammattiliitot: Yhdistelmävakuutuksen onnistuminen edellyttää keskeisten ongelmien ratkaisemista

Journalistiliitto on antanut lausunnon yhdistelmävakuutuksesta. Sen lisäksi kulttuurialan ammattiliitot päättivät koostaa eri liittojen lausunnoista vielä tämän yhteisen kannanoton.

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.