Av-käännöstoimistoja koskevat tes-neuvottelut päättyivät tuloksettomina eilen. Suurin erimielisyys koskee toimeksiantajastaan riippuvaisten itsensätyöllistäjien hankintapalkkioita, joita työnantaja ei hyväksy työehtosopimukseen.

Työnseisauksen on ilmoitettu alkavan perjantaina 15.2.2019 klo 13.00 ja päättyvän lauantaina 16.2.2019 klo 12.59.

Työriidan alaisia ovat Av-käännöstoimistojen työehtosopimuksen mukaiset tehtävät kaikissa av-käännösyrityksissä Suomessa lukuun ottamatta Saga Veraa. Työnseisaus ei koske myöskään Yleisradiossa tehtävää av-kääntämistä. Työriidan piirissä ei ole ihmishengen ja terveyden turvaamiseksi tehtävää työtä.

Työehtosopimuksen voimassaolo päättyi 31.1.2019 eikä neuvotteluissa saavutettu yksimielisyyttä uuden työehtosopimuksen sisällöstä. Työntekijäpuoli haluaa toimeksiantajistaan riippuvaisten itsensätyöllistäjien palkkiot mukaan työehtosopimukseen.

– Kysymys hankintapalkkoista on av-kääntäjien toimeentulon kannalta perustavanlaatuinen, sillä nykyisellään noin 80 prosentilla av-kääntäjistä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa käännösten hintoihin, sanoo edunvalvontajohtaja Petri Savolainen Suomen Journalistiliitosta.

– Kyse on myös laajemmin toimeksiantajistaan riippuvaisten itsensätyöllistäjien eli ns. näennäisyrittäjien oikeudesta työehtosopimustoimintaan, sanoo edunvalvontayksikön päällikkö Helena Lamponen Akavan Erityisaloista.

Kilpailulaki ei estä toimeksiantajaansa riippuvuussuhteessa olevien itsensätyöllistäjien eli ns. näennäisyrittäjin sopimustoimintaa, vaikka näin yleisesti väitetään. EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisun mukaan he rinnastuvat palkansaajiin.

Työriidan alainen sopimus on Suomen Journalistiliitto ry:n ja Akavan Erityisalat AE ry:n sekä av-käännöstoimistojen (BTl Studios Oy, BTI Studios Finland Oy, Pre-Text Oy, Rosmerlnternational Osk ja Saga Vera Oy) välinen Av-käännöstoimistojen työehtosopimus.

Lisätietoja:
Petri Savolainen
edunvalvontajohtaja
Suomen Journalistiliitto ry
Puh. 050 534 2485

Helena Lamponen
edunvalvontayksikön päällikkö
Akavan Erityisalat
Puh. 0201 235 352
helena.lamponen@akavanerityisalat.fi