Journalisteista on tullut pääkohteita ääriryhmien taistelussa sananvapautta vastaan.

Charlie Hebdon toimitukseen tehdyllä iskulla alkanut vuosi osoitti, että erityisesti ISIS ja siihen liittyneet ryhmät pitivät journalistien murhaamista keinona jakaa omaa sanomaansa, levittää pelkoa ja kontrolloida uutisia Syyriasta. Kansalliset rajat eivät ole esteenä.

Terrori-iskuissa ja konfliktialueilla tapetut pääsevät helpoimmin otsikoihin. Suurin osa murhatuista toimittajista on kuitenkin paikallisia journalisteja, jotka tekevät arkista työtään kotipaikkakunnallaan ja valvovat vallanpitäjiä, raportoivat korruptiosta ja rikoksista.

Tilastot ovat järkyttäviä, erityisesti kun vain aniharva syyllinen jää kiinni. Suurinta osaa murhaajista ei edes yritetä vakavasti saattaa vastuuseen teoistaan. Vain joka kymmenes rikos tutkitaan. Rankaisemattomuus ruokkii rikoksia, journalisteja murhataan siksi että se on mahdollista jäämättä kiinni.

Jokavuotiset kuolleiden listat

Koska tilanne on kasvanut niin hälyttäväksi, useat eri kansainväliset järjestöt seuraavat sitä ja julkaisevat omat kuolleiden tilastonsa. Jokaisella on laskennassaan hieman eri kriteerit ja siten numerot vaihtelevat välillä hämmentävästi. Kiusalliseksi tilanne tulee vuodenvaihteessa kun nämä järjestöt kilpailevat julkisuudesta kukin omalla yksityiskohtaisella raportillaan:

• Kansainvälinen Journalistiliitto IFJ on laskenut ainakin 109 journalistin tai muun mediahenkilökunnan edustajan joutuneen vuoden aikana tapetuksi ja kolmen kuolleen työnsä vuoksi onnettomuudessa. (109+3=112)
• Kansainvälinen International News Safety Institute INSI saa kuolleiden määräksi 111 tammikuun lopulla julkaistussa Killing the Messenger –raportissaan.
• Yhdysvaltalainen järjestö Committee to Protect Journalists CPJ laskee vuositilastossaan, että 71 journalistia ja kolme muuta mediahenkilökunnan edustajaa (fikseri, kuljettaja, tulkki tms) on varmuudella murhattu, koska CPJ on varmistanut murhan motiiviksi journalistisen toiminnan. Yhteensä 24 journalistin kuolemaa tutkitaan edelleen, mutta motiiviksi epäillään journalistista toimintaa. (71+3+24=98)
• Kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö RSF laskee omassa yhteenvedossaan 49 ammattitoimittajan tulleen murhatuksi, 18 kuolleen työnsä vuoksi ja 43 kuolleen epäselvistä syistä (49+18+43=110). Näiden lisäksi RSF laskee seitsemän avustavan henkilökunnan edustajaa ja 27 kansalaisjournalistia (110+7+27=144).
• Kansainvälinen lehdistöinstituutti IPI uskoo omien laskujensa perusteella, että 98 journalistia on kuollut työnsä vuoksi ja 35:n kuoleman motiivi on vielä vahvistamatta (98+35=133).
• Genevessä toimiva Press Emblem Campaign PEC laskee 135 journalistin tulleen tapetuksi vuonna 2015.
• YK:n koulutus- kulttuuri- ja tiedejärjestö Unescon pääjohtaja tuomitsi vuonna 2015 yhteensä 99 toimittajan murhan.   

Työnantajat, ammattiliitot, YK-elimet ja kansainväliset järjestöt kokoontuvat Pariisiin 5.2. pohtimaan taas kerran, mitä asialle voidaan yhteisvoimin tehdä. Kyse ei ole vain yhden ammattikunnan turvallisuudesta tai sananvapaudesta, vaan perusasiasta, kaikkien ihmisten oikeudesta tietoon.

Miltä näyttäisi maailma nyt, jos journalistit eivät henkensä uhallakin yrittäisi ottaa selville mitä maailman kriisialueilla todella tapahtuu? Mitä jos kaikki tieto Syyriasta (Irakista, Afganistanista, Somaliasta, Jemenistä?) olisi vain eri aseellisten osapuolten omaa propagandaa?  Miltä näyttäisi pakolaiskriisi?

Journalistien turvallisuus on yksi pääaiheista, kun Kansainvälisen lehdistönvapauden päivän maailmankonferenssi järjestetään Helsingissä 2.-4.5.2016.