Mediayrityksiä edustava Medialiitto on kieltäytynyt neuvottelemasta freelancereiden paremmista työehdoista ja palkkioista. Journalistiliitto hämmästelee Medialiiton erikoista tapaa tulkita lakia ja kieltäytyä sen perusteella neuvotteluista.

Euroopan komissio totesi viime syksynä, että itsensätyöllistäjät voivat yhdistää voimansa ja neuvotella yhdessä esimerkiksi palkkioista ja työn ehdoista. Tähän saakka jokaisen freelancerin on pitänyt käydä neuvottelut yksin, vaikka vastassa on ollut iso mediayritys. Jatkossa itsensätyöllistäjät voivat ajaa yhdessä esimerkiksi minimipalkkioita tai kiirelisiä. Aiemmin sellainen olisi katsottu kartelliksi. Uutta on myös se, että ammattiliitoilla on oikeus edustaa itsensätyöllistäjiä neuvotteluissa.

Uudet linjaukset tulivat voimaan jo syyskuussa, ja Journalistiliitto kutsui Medialiiton saman tien neuvotteluihin. Puoli vuotta asiaa selvitettyään Medialiitto ilmoitti perjantaina, ettei suostu neuvottelemaan. Syyksi se kertoi, että kollektiivisopimukset olisivat sen mukaan laittomat.

”Hämmästelemme Medialiiton näkemystä laittomuudesta ja pidämme sitä virheellisenä”, sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Journalistiliiton tekemän itsearvion pohjalta Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei nähnyt estettä kollektiivisten neuvotteluiden aloittamiselle. Myös työ- ja elinkeinoministeriöstä kerrottiin, että suuntaviivojen vuoksi ei ole tekeillä eikä tarpeen tehdä esimerkiksi muutoksia lainsäädäntöön.

”Suomessa on EU:n kilpailusääntöjen mukaisia itsensätyöllistäjiä, joiden puolesta neuvotteluja voitaisiin käydä”, Savolainen sanoo. Monessa muussa EU-maassa freelancerit neuvottelevat jo kollektiivisesti.

Itsensätyöllistäjät ovat selvästi heikommassa neuvotteluasemassa kuin työntekijät. Tämän takia heidän taloudellinen asemansa media-alalla on huomattavasti heikompi kuin alan työsuhteisilla. Kollektiivinen neuvottelu on paras tapa parantaa itsensätyöllistäjien työoloja.

Journalistiliitto kiistää Medialiiton tulkinnan ja jatkaa työtä itsensätyöllistäjien kollektiivisten neuvottelujen käynnistämiseksi. Seuraava askel on todentaa Medialiiton laintulkinta virheelliseksi.

 

Journalistiliitto aiemmin itsensätyöllistäjien kollektiivisista neuvotteluista:

Historiallinen askel: Ammattiliitoilla mahdollisuus neuvotella itsensätyöllistäjien työehdoista 7.10.2022

Journalistiliitto Eu-komissiolle: Kollektiivinen neuvotteluoikeus parantaa parhaiten freelancerien työoloja. 22.2.2022