Uutiset / 02.12.2014

Maikkarissa edessä musta joulu

Yt-neuvottelujen karu saldo: nykymuotoiset Huomenta Suomi ja 45 minuuttia loppuvat, 16 ohjelmatyöntekijää irtisanotaan.

MTV Media irtisanoo tänään päättyneiden yt-neuvottelujen seurauksena 14 työntekijää uutis- ja ajankohtaistoimituksesta. Lisäksi kaksi ohjelmatyöntekijää irtisanotaan yhtiön Sisällöt-yksiköstä.

Koko yhtiön tasolla työnantaja irtisanoo 20 työntekijää ja lisäksi muiden järjestelyiden kautta työntekijämäärä vähenee 10 henkilötyövuodella.

Irtisanomisten lisäksi on tulossa eläkeratkaisuja eikä perhevapaille jääville palkata sijaisia.

Aamuohjelma Huomenta Suomi siirtyy kokonaisuudessaan tuotettavaksi alihankinnassa ja ajankohtaisohjelma 45 minuuttia lakkautetaan vuoden 2013 lopussa.

- Maikkarissa on edessä musta joulu. Työnantajan päättämät irtisanomiset ja muut vähennykset painottuvat vahvasti mediatalon aivan keskeisimpään ydintoimintaan, uutis- ja ajankohtaisohjelmiin, sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

-Samalla journalistisesti aivan järkyttävää on se, että kaksi MTV:n ohjelmiston pitkäaikaista kulmakiveä, Huomenta Suomi ja 45 minuuttia, loppuvat nykymuotoisina.

Yt-neuvotteluja käytiin runsaan kuuden viikon ajan. Neuvotteluiden kuluessa henkilöstö esitti jopa poikkeuksellisen kattavasti vaihtoehtoja irtisanomisten välttämiseksi.

- Neuvotteluiden päättyessä ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin jättää eriävä mielipide. Tuntuu siltä, että päätökset oli käytännössä tehty jo ennen yt-neuvotteluja, sanoo MTV:n ohjelmatyöntekijöiden pääluottamusmies Kari Pyrhönen.

- Nämä yt-neuvottelut olivat paljon tylymmät kuin viime syksynä. Vastaesityksiämme ei juuri kuunneltu. En toivo kenellekään irtisanomisia, mutta ohjelmatyöntekijät maksoivat kovimman hinnan. Irtisanotuista 16 oli jäseniämme. Työnantaja on tosin luvannut miettiä vaihtoehtoja kuuden jäsenemme kohdalla, mutta heidänkin työnsä päättyvät MTV:n palveluksessa.

- Työnantaja on nyt valinnut tällaisen strategian, oman uutis- ja ajankohtaistoiminnan kutistamisen. Me kukaan emme tässä firmassa tiedä, mihin tämä johtaa. Tuottavan uutis- ja ajankohtaistyön karsiminenko on keino nostaa tämä yhtiö kuiville? kysyy pääluottamusmies Pyrhönen.

Irtisanomisten lisäksi saatetaan ensi vuonna joutua lomautuksiin. Yt-neuvottelujen kuluessa sovittiin, että koko MTV Median henkilöstö voidaan lomauttaa ensi vuonna 20 työpäiväksi, ja lomautuksen kestoa voidaan tämän jälkeen tarvittaessa laajentaa vielä viidellä työpäivällä.

Lisätietoja:

  • Kari Pyrhönen, MTV:n ohjelmatyöntekijöiden pääluottamusmies, 0400-894 091
  • Petri Savolainen, edunvalvontajohtaja, Suomen Journalistiliitto ry 050-534 24 85
(Klo 15.50 lisätty plm Pyrhösen kommentit kolme kappaletta)

Katso myös

Kaikki uutiset

Liiton puheenjohtajaehdokkaat tentissä 4.3.

Jäsenet voivat kysyä ehdokkailta suorassa lähetyksessä. Puheenjohtaja valitaan 14.3.

Journalistien kokema uhkailu, häirintä ja painostus on työturvallisuuskysymys

Työnantajan keinot puuttua häirintään ovat rajalliset, mutta häirinnän kohteeksi joutumista ja siihen liittyviä haittoja voidaan minimoida. Myös vertaistuki on tärkeää.

Ay-lehtien pyöreässä pöydässä oli sankoin joukoin osallistujia

Tilaisuudessa käytiin läpi freelancejournalistien tilannetta ja ansioita. Pyöreän pöydän tapaamisessa ajatuksena on keskustella ilman sitoutumista suoraan neuvotteluihin.