Uutiset / 05.04.2024

Luovat alat kulttuurileikkauksia vastaan: Kivi voittaa sakset -mielenilmaus 15.4.

Maanantaina 15. huhtikuuta käynnistyy luovien alojen yhteinen rauhanomainen Kivi voittaa sakset -mielenilmaus kulttuurileikkauksia vastaan. Mielenilmaus lähtee liikkeelle Helsingin Rautatientorilta, jonne kokoonnutaan kulkuetta varten. Mielenilmauskulkue lähtee Senaatintorille klo 15.00. Mielenilmaus jatkuu Senaatintorilla klo 16.30 asti.

Mielenilmauksen tarkoituksena on muistuttaa, että luovilla sisällöillä on merkittävä vaikutus sekä kansantalouteen että kansalliseen identiteettiin ja hyvinvointiin. Yhteiskunnan peruskalliona kulttuuri on tärkeä osa henkistä huoltovarmuutta ja tuottaa huomattavasti tutkittuja hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia. Kulttuuri auttaa suomalaisia jaksamaan arjen haasteiden keskellä, maailmalta kantautuvista synkistä uutisista huolimatta.

Kyseessä on mielenilmaus, jonka tavoitteena on perustella luovien alojen positiivisten vaikutusten ja kasvupotentiaalin avulla, ettei kulttuurin valtionrahoituksesta kannata leikata. Haluamme korostaa niitä osoitettuja tuloksia ja tulevaisuuden hyötyjä, joita alamme tuottavat ja tuoda esiin tietoa, jotta päätöksenteko valtiontalouden sopeutustoimien osalta olisi kohtuullista.

Voit osallistua mielenilmaukseen vapaa-ajallasi saapumalla paikalle ja osoittamalla tukesi kulttuuri ja luovien alojen leikkauksia vastaan. Mielenilmauksessa on saatavilla kylttejä, mutta voit valmistaa myös omasi.

Jos et pääse itse paikalle voit tukea mielenilmausta sosiaalisessa mediassa

Ota itsestäsi kuva kivi & sakset -käsimerkkiä käyttäen.

Jaa omat kuvasi someen käyttäen seuraavia aihetunnisteita:

#kulttuurionperuskallio

#henkinenhuoltovarmuus

#kivivoittaasakset

Voit kertoa julkaisussasi faktoja luovien alojen yhteiskunnallisista vaikutuksista.

Levitä sanaa mielenilmauksesta ystävillesi ja työkavereillesi.

Kyseessä on rauhallinen mielenilmaus niin Rautatientorilla kuin sosiaalisessa mediassa. Kulttuuri- ja luovien alojen etua ei kannata ajaa syyllistämällä tai haukkumalla.

Mielenilmauksessa mukana ovat:

  • Avate Audiovisuaalisen alan tekijät ry
  • Dokumenttikilta ry
  • F.C.E Suomen elokuvaleikkaajat ry
  • Forum Artis ry
  • Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry
  • Näyttelijäliitto - Skådespelarförbundet ry
  • Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry
  • Suomen Journalistiliitto
  • Suomen Kirjailijaliitto
  • Suomen Musiikintekijät ry
  • Suomen Muusikkojen Liitto ry
  • Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry
  • Suomen Säveltäjät ry
  • Suomen Taiteilijaseura – Konstnärsgillet i Finland ry
  • Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry
  • Teme - Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto
  • Women in Film & Television Finland


Katso myös

Kaikki uutiset

Luovat alat: Taide- ja kulttuurialan työttömyysturvaa korjattava

Journalistiliitto, Suomen freelance-journalistit, Suomen Taiteilijaseura ja Tapahtumateollisuus ovat ottaneet yhdessä kantaa alojen työttömyysturvan kehittämiseen. Yhdistelmävakuutus ei järjestöjen mukaan ratkaise niiden ihmisten toimeentulohaasteita, joiden työskentely ei riitä täyttämään työssäoloehtoa tai jotka jäävät jostain muusta syystä järjestelmän ulkopuolelle.

Kulttuurialojen ammattiliitot: Yhdistelmävakuutuksen onnistuminen edellyttää keskeisten ongelmien ratkaisemista

Journalistiliitto on antanut lausunnon yhdistelmävakuutuksesta. Sen lisäksi kulttuurialan ammattiliitot päättivät koostaa eri liittojen lausunnoista vielä tämän yhteisen kannanoton.

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.