Uutiset / 01.03.2010

Lunta tupaan Tanskan Aller-kiistassa

Tanskalaisen välitysmiehen näkemys Tanskan journalistiliiton Aller-Median kanssa solmiman työehtosopimuksen kattavuudesta heijastaa työnantajan kantoja.

Välitystuomion mukaan freelance-sopimus koskee ainoastaan niitä freelancereita, joiden työ täyttää työsuhteen kriteerit. Tämän tulkinnan mukaan sopimus ei voi koskea niitä, joita verotuksessa kohdellaan freelancereina tai jotka ovat arvonlisäverorekisterissä. He ovat välitystuomion mukaan yrittäjiä, jotka eivät saa kollektiivisesti sopia tariffeistaan.

Tanskan journalistiliitto pohtii tilannetta tänään. Välitysmies oli viime viikon lopulla siirtänyt 1.3. alkavaksi aiottua saartoa kahdella viikolla.

Lisää Tanskan liiton sivuilta

Lue aiempi uutinen asiasta


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.

Liitto hyväksyi ostotarjouksen Saariselän lomapaikasta – jo tehdyt lomavaraukset pysyvät voimassa

Saariselän lomapaikkoihin ei voi enää tehdä uusia varauksia. Lomailla voi yhä Vierumäellä ja yhdistysten omissa lomapaikoissa.