Uutiset / 30.08.2011

Kenelle liiton ansiomerkki?

 

Suomen Journalistiliiton ansiomerkkejä jaetaan liittokokousten lakkauttamisen jälkeen joka syksy valtuuston sääntömääräisen kokouksen yhteydessä (tänä vuonna 8.12.2011). Ansiomerkeistä päättää liiton hallitus.
 
Ansiomerkkiesityksen voi tehdä kätevimmin liiton nettisivuilta löytyvällä lomakkeella. Määräaika päättyy 7.11.2011.
 
Ansiomerkin myöntämisedellytykset on ilmaistu väljästi niin, että saaja on toiminut ansiokkaasti liiton hyväksi. Ansiomerkkiä onkin pidetty ”elämäntyöpalkintona”, joskaan missään tapauksessa merkki ei ole tarkoitettu ainoastaan luottamustehtävistä jo luopuneille.
 
Vaikka ansiomerkkejä pyritään jakamaan vuosittain noin kymmenkunta, kaikille esitetyille sitä ei voida myöntää. Ansiomerkki ei myöskään seuraa automaattisesti jonkin luottamustehtävän hoitamisesta. Siksi ehdotusten hyviin perusteluihin kannattaa panostaa. Liiton toimistossa voidaan toki tarkistaa esim. milloin esitetty henkilö on hoitanut jotain luottamustoimea. Sen sijaan merkeistä päättävät eivät pysty arvioimaan henkilön toimintaa osastossa tai yhdistyksessä, jos siitä ei esityksessä kerrota.  
 
Kevätvaltuuston yhteydessä jaetaan huomionosoituksia tarkemmin määritellyistä ansioista. Vuoden järjestötekopalkinto myönnetään edellisen vuoden aikana tehdystä erityisen ansiokkaasta järjestöllisestä toiminnasta ja vuoden luottamusmiespalkinto tietenkin erittäin hyvästä luottamusmiestyöstä. Kannattaa siis miettiä tarkoin, mitä huomionosoitusta kullekin ehdotetaan.

Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto kutsuu suomalaisia mediayrityksiä keskustelemaan itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista

Keskusteluiden jälkeen liitto haluaa myös avata neuvotteluja freelancereiden vähimmäistyöehdoista.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.