Uutiset / 01.04.2014

Journalistirockista vapaapäiviä

Vapaapäivien määrästä on vielä epäselvyyttä, mutta tapahtuman puuhamies Manu Marttinen arvioi, että noin viiden vuorokauden tai jopa viikon harjoitteluvapaa on taso, josta neuvottelut oman työnantajan kanssa on syytä aloittaa.
”Viikossa voi oppia soittamaan Paranoidin vaikkapa haitarilla", Marttinen toteaa.
Osan vapaasta voi käyttää myös Journalistirockin jälkeiselle viikolle.
”Yksi tai kaksi paivää on syytä ottaa vapaaksi toipumista varten, sillä tapahtuma vaatii kokeneeltakin juhlijalta turnauskestävyyttä.”
Journalistirock järjestetään 17. lokakuuta Helsingissä Kulttuuriareena Gloriassa. Kyseessä on bändikilpailu, joka on tarkoitettu media-alan työntekijöille. Lisätietoja saa tapahtuman Facebook-sivulta.


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.

Liitto hyväksyi ostotarjouksen Saariselän lomapaikasta – jo tehdyt lomavaraukset pysyvät voimassa

Saariselän lomapaikkoihin ei voi enää tehdä uusia varauksia. Lomailla voi yhä Vierumäellä ja yhdistysten omissa lomapaikoissa.