Uutiset / 04.04.2012

Journalistiliitto myi toimitilansa

SJL päätyi Helsingin Hietalahdessa sijaitsevien toimitilojensa myyntiin useasta syystä.

Taloyhtiössä on vireillä mittava peruskorjaus, joka olisi tuonut maksettavaksi huomattavat kustannukset. Liiton täytyisi joka tapauksessa lähteä muualle urakan ajaksi.

”Hietalahdenkadun talo on suunniteltu asuintaloksi ja muutenkin kolmessa kerroksessa sijaitsevat tilat ovat tarkoituksiimme epäkäytännölliset. Sen sijaan, että jäisimme yhä kalliimmiksi tuleviin tiloihin, on järkevää hakea yhtenäistä meille sopivaa toimistotilaa, josta tarjontaa on Helsingissä runsaasti”, puheenjohtaja Arto Nieminen sanoo.

Keskiviikkona 4. huhtikuuta solmitun kaupan yhteydessä on sovittu, että SJL jatkaa nykyisissä noin 900 neliön tiloissaan vuokralla kunnes uudet tilat on löydetty. Tämä tarkoittanee viimeistään ensi vuodenvaihdetta. 


Katso myös

Kaikki uutiset

Kulttuurialojen ammattiliitot: Yhdistelmävakuutuksen onnistuminen edellyttää keskeisten ongelmien ratkaisemista

Journalistiliitto on antanut lausunnon yhdistelmävakuutuksesta. Sen lisäksi kulttuurialan ammattiliitot päättivät koostaa eri liittojen lausunnoista vielä tämän yhteisen kannanoton.

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.