Uutiset / 11.11.2010

Huvipuistojen ilmaisrannekkeet historiaan

Ilmaisrannekkeita on myönnetty Linnanmäelle ja muihin huvipuistoihin vuosia. Aika on kuitenkin jo ajanut arveluttavan käytännön ohi. Lasten päivän säätiö ilmoitti tänään lopettavansa ilmaislippujen jakelun toimittajille. 

-Maksuttomien toimittajarannekkeitten myöntämisellä on epäilemättä ollut aikojen alussa jokin perusteltu syy. Nykypäivän näkökulmasta asiaa tarkastellen on hyvin vaikea löytää mitään perustetta tällaiselle menettelylle, sanoo Lasten päivän säätiön toiminnanjohtaja Risto Räikkönen kirjeessään Journalistiliitolle.

-Linnanmäen rannekkeitten suosio on ollut toimittajien keskuudessa suuri. Vuosittain olemme myöntäneet toimittajille vastikkeettomia etuisuuksia satojen tuhansien eurojen arvosta. 

-Vastikkeettomien rannekkeitten jakaminen toimittajille ei miltään osin tue säätiömme päämäärää, sanoo Räikkönen.

-Sen lisäksi, että Lasten Päivän Säätiö ei näistä rannekkeista ole saanut lainkaan tuloja se on joutunut maksamaan myöntämistään eduista arvonlisäveroa. Tältä osin vero on kaiken lisäksi ollut vähennyskelvotonta.

Journalistiliitto on pitkään ranneke-edusta kertoessaan huomauttanut, että liitto ei suosittele jäsenilleen perusteettomien etuuksien kerjäämistä ammatin varjolla. JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen kehotti tammikuussa lehtihaastattelussa pohtimaan edusta luopumista, koska ilmaisrannekkeiden käytäntö saattaa heittää varjoa uskottavuuden ylle. 

Lasten päivän säätiö ei kuitenkaan halua heikentää työtään tekevien journalistien palveluja.

-Kun toimittaja tulee tekemään toimituksellista työtä huvipuistoomme on hänen - ja mahdollisen työryhmänsä - käytössä rannekkeitten lisäksi kaikki muukin tarvittava tuki henkilöhaastatteluista erilaisiin teknisiin tukitoimiin asti, vakuuttaa Räikkönen.

 


Katso myös

Kaikki uutiset

Kulttuurialojen ammattiliitot: Yhdistelmävakuutuksen onnistuminen edellyttää keskeisten ongelmien ratkaisemista

Journalistiliitto on antanut lausunnon yhdistelmävakuutuksesta. Sen lisäksi kulttuurialan ammattiliitot päättivät koostaa eri liittojen lausunnoista vielä tämän yhteisen kannanoton.

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.