Uutiset / 01.08.2011

EU:n journalistikilpailu 2011 – Yhdessä syrjintää vastaan!

EU:n journalistikilpailu – Yhdessä syrjintää vastaan! on ainoa verkkolehtien ja painettujen lehtien toimittajille järjestettävä journalismikilpailu, jossa keskitytään syrjintä- ja moninaisuusasioihin EU:ssa. Euroopan komissio antaa kilpailun avulla tunnustusta toimittajille, jotka tekevät työssään paremmin tunnetuksi moninaisuuden arvoa ja sen tuomia etuja ja syrjinnänvastaista työtä EU:ssa.


EU:n laajuisen kilpailun voittaja saa 5 000 euron arvoisen palkinnon. Toiseksi sijoittuneelle myönnetään 3 500 euron arvoinen palkinto ja kolmanneksi sijoittuneelle 2 500 euron arvoinen palkinto.

Kilpailuun hyväksytään artikkelit, jotka on julkaistu verkkolehdessä tai painetussa lehdessä EU:ssa 18.9.2010 ja 10.11.2011 välisenä aikana. Kaikki kilpailuun ilmoitetut artikkelit täytyy lähettää myös verkossa EU:n journalistikilpailu 2011 -verkkosivuston kautta.

Kilpailun ilmoittautumisaika päättyy
10. marraskuuta 2011 klo 12.00 (keskipäivällä Keski-Euroopan aikaa).

Taustaa

EU:n journalistikilpailu järjestetään tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Vuonna 2010 kilpailuun ilmoitettiin yli 1 200 artikkelia.

Vuonna 2010 Jeanette Björkqvist Suomesta voitti ensimmäisen palkinnon artikkelillaan ”Det oönskade folket” (julkaistu Hufvudstadsbladetissa), jossa käsitellään Itä-Euroopan romanien kokemuksia Suomessa. Toinen sija meni Edith Meinhartille Itävallasta artikkelista ”Gescheit gescheitert”, joka julkaistiin viikoittain ilmestyvässä Profil-lehdessä. Artikkelissa käsitellään ammattitaitoisten maahanmuuttajien kokemuksia Itävallassa. Siinä annetaan ihmiskasvot syrjivistä asenteista johtuvalle kykyjen tuhlaamiselle ja korostetaan taloudellisten resurssien hukkaamista. Rasa Navickaitė Liettuasta sai kolmannen palkinnon samaa sukupuolta olevien perheellisten parien kokemuksista Liettuassa kertovalla artikkelillaan “Kitokie, bet laimingi”, joka julkaistiin kuukausittain ilmestyvässä Homo Mag -lehdessä.

Voittajat vastaanottivat palkintonsa 21. maaliskuuta 2011 Brysselissä Euroopan komission oikeusasioiden pääosaston pääjohtajan emännöimässä palkintotilaisuudessa.

Lisätietoja

”Yhdessä syrjintää vastaan” – EU:n journalistikilpailun verkkosivusto:
http://journalistaward.stop-discrimination.info


”Moninaisuuden puolesta. Syrjintää vastaan.” – EU:n tiedotuskampanjan verkkosivusto:
http://ec.europa.eu/justice/fdad/cms/stopdiscrimination?langid=fi

Lehdistön yhteyshenkilö
Viviane Redingin, oikeus-, perusoikeus- ja kansalaisasioista vastaavan Euroopan komission jäsenen, tiedottaja
Matthew.Newman@ec.europa.eu

Puhelin (+322) 296 2406
GSM (+322) 498 962 406


Katso myös

Kaikki uutiset

Luovat alat: Taide- ja kulttuurialan työttömyysturvaa korjattava

Journalistiliitto, Suomen freelance-journalistit, Suomen Taiteilijaseura ja Tapahtumateollisuus ovat ottaneet yhdessä kantaa alojen työttömyysturvan kehittämiseen. Yhdistelmävakuutus ei järjestöjen mukaan ratkaise niiden ihmisten toimeentulohaasteita, joiden työskentely ei riitä täyttämään työssäoloehtoa tai jotka jäävät jostain muusta syystä järjestelmän ulkopuolelle.

Kulttuurialojen ammattiliitot: Yhdistelmävakuutuksen onnistuminen edellyttää keskeisten ongelmien ratkaisemista

Journalistiliitto on antanut lausunnon yhdistelmävakuutuksesta. Sen lisäksi kulttuurialan ammattiliitot päättivät koostaa eri liittojen lausunnoista vielä tämän yhteisen kannanoton.

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.