Uutiset / 13.01.2012

DocPoint luotaa Suomen paikkaa maailmassa

Tammikuussa 11. kerran järjestettävä DocPoint-festivaali tuo Helsingin elokuvateattereiden valkokankaille joukon tuoreita ja ajankohtaisia dokumenttielokuvia arabimaista ja Euroopasta.

Arabimaailmaa käsittelevässä elokuvasarjassa pureudutaan sekä arabikevään tapahtumiin että islamin murrokseen. Euroopan tilannetta käsittelevä sarja puolestaan osoittaa, ettei talouskriisi ole vanhan mantereen ainoa ongelma. 

DocpPoint ajattelee maailmanlaajuisesti ja toimii paikallisesti. Myös kotimaasta valittuja elokuvia yhdistää aiheiden kansainvälisyys: tekijät tutkivat muiden maiden oloja sekä Suomen roolia osana globaalia maailmantaloutta. Elokuvissa esille nousevat niin kidutuksen uhrit, ylikansallinen ruoantuotanto kuin suuryritysten toiminta ja teknologian merkitys kulttuurissa.

Myös DocPointin tämänvuotisen  Apollo-palkinnon saaja Iikka Vehkalahti on painottanut kansainvälisen korkeatasoisen dokumenttielokuvan merkitystä myös Ylen ohjelmistossa. ”Jotain on pielessä, jos Suomen, Euroopan ja USA:n ulkopuolisesta maailmasta, jossa asuu 88 prosenttia planeettamme asukkaista, tulee vain neljä prosenttia päätelevisiokanavien ohjelmistosta”, sanoo Vehkalahti.

Kesällä 2011 New Yorkista alkanut DocPointin suomalaista dokumenttielokuvaa esittelevä maailmankiertue jatkaa seuraavaksi Latinalaiseen Amerikkaan.  Dokumenttikiertueen tavoitteena on nostaa suomalaista korkeatasoista ja monipuolista dokumenttielokuvakulttuuria esiin maailmalla. Kiertue jatkuu aina syksyyn 2012 asti.

Yhdestoista DocPoint-festivaali järjestetään Helsingin keskustan elokuvateattereissa 24.–29.1.2012. 

Lisätiedot, materiaalit ja haastattelupyynnöt:
Tiedottaja Emma Taulo
press@docpoint.info
puh. 046 558 6775
www.docpoint.info

 


Katso myös

Kaikki uutiset

Kulttuurialojen ammattiliitot: Yhdistelmävakuutuksen onnistuminen edellyttää keskeisten ongelmien ratkaisemista

Journalistiliitto on antanut lausunnon yhdistelmävakuutuksesta. Sen lisäksi kulttuurialan ammattiliitot päättivät koostaa eri liittojen lausunnoista vielä tämän yhteisen kannanoton.

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.