Uutiset / 14.12.2017

Elokuva- ja tv-tuotantojen sovintoesitys hyväksytty – työnseisaus peruuntuu

Työriidan sovittelussa olivat mukana mm. SJL:n edunvalvontajohtaja Petri Savolainen, Temen toiminnanjohtaja Karola Baran, SJL:n työehtoasiamies Terhi Tarvainen ja Temen lakimies Mirkka Kivilehto. Kuvaaja: Hannu Annala Kuva:
Elokuva- ja tv-tuotantoja koskevan työriidan osapuolena olleet järjestöt ovat hyväksyneet keskiviikkona 13.12. syntyneen sovintoehdotuksen. Suomen Journalistiliiton, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton Temen sekä työnantajia edustavan Palvelualojen työnantajat Paltan hallinnot käsittelivät ja hyväksyivät sovintoehdotuksen torstaina 14.12. Valtakunnansovittelijan sivuilla julkaistun sovintoehdotuksen mukaiset työehdot ovat voimassa 1.11.2017 alkaen. Sovun myötä sopimusalalle julistettu ylityökielto päättyy ja pe 15.12. uhannut työnseisaus peruuntuu. Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen on sovittelun lopputulokseen varsin tyytyväinen. Neuvotellen ilman sovittelijan apua ei hänen mukaansa oltaisi tällä aikataululla päästy vastaavan sisältöiseen ratkaisuun. ”Palkankorotukset ovat hieman alle yleisen linjan, mutta tekstipuolella ja kehittämishankkeissa saatiin hyviä asioita läpi. Esimerkiksi pitkiin työpäiviin tulee rajausta, työaikaa tasataan pätkätyösuhteen kestäessä ja mahdollisia lepoaikojen alituksia korvataan nykyistä enemmän. Sunnuntaikorvaus maksetaan jatkossa pääasiassa rahana, ellei työntekijä halua korvausta vastaavana vapaana. Harjoittelijan palkkaan saatiin kelvollinen määräys”, Savolainen luettelee.  

Kehittämishankkeena mm. yleissitovuus

Kehittämishankkeista kiireisin on Savolaisen mukaan yleissitovuuden edistäminen, johon sopijaosapuolet ovat yhdessä sitoutuneet. ”On hienoa, että sopijaosapuolet sitoutuvat yhdessä edistämään alan yleissitovan työehtosopimuksen saavuttamista heti sopimuskauden alusta lähtien. Tämä oli Journalistiliitolle keskeinen tavoite.” Sopijaosapuolet myös edistävät yhdessä alan yhteistoimintaa kehittämällä aktiivisesti luottamusmiesjärjestelmää. ”Tällä hetkellä alan yli 100 yrityksestä vain yhdessä yrityksessä on luottamusmies. Kehittämistä siis todella on. Tässä on aikaa toimia syyskuun loppuun 2018”, Savolainen kertoo. Elokuva- ja tv-tuotantojen uusien työehtojen pohjalta neuvotellaan myöhemmin myös elokuva- ja tv-tuotantojen henkilöstövuokrausyrityksen Mediaringin työehtosopimus.

Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto kutsuu suomalaisia mediayrityksiä keskustelemaan itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista

Keskusteluiden jälkeen liitto haluaa myös avata neuvotteluja freelancereiden vähimmäistyöehdoista.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.