Nyheter / 01.09.2009

SJL tukee Jelena Maglevannajaa

Volgogradissa toiminut venäläinen freelance-toimittaja Jelena Maglevannaja jätti toukokuun lopussa turvapaikkahakemuksen Malmin ulkomaalaispoliisille.

Suomen Journalistiliitto tukee Maglevannajaa ja toivoo, että Suomen viranomaiset myöntävät hänelle anotun turvapaikan.

On alalla yleisesti tiedossa, että Venäjä on journalistin työn kannalta yksi maailman vaarallisimmista maista. Vuoden 1993 jälkeen maassa on tapettu yli 200 journalistia ja suurimmassa osassa tapauksia itse tekijät ja/tai teon tilaajat ovat edelleen vapaina. Vuoden 2009 aikana jo neljä journalistia on kuollut ja useita pahoinpidelty vakavasti.

Toimittajamurhat, väkivalta ja sillä uhkailu ovat myös tuottaneet tulosta. Edes Novaja Gazeta ei enää kirjoita Tšetšenian ja Pohjois-Kaukasian asioista. Lehden päätoimittaja Dimitri Muratovin mukaan toimittajien henki on tärkeämpi kuin tuo aihe. Sananvapauden ja demokratian kannalta tilanne on hälyttävä.

Erityisen konkreettinen väkivallan uhka on yksittäisen freelance-journalistin kohdalla, jolla ei ole takanaan työyhteisön tukea.

Venäläisen Journalismi ääritilanteissa –keskuksen tietojen mukaan ainakin 15 venäläistä journalistia on hakenut turvapaikkaa ulkomailta kymmenen viime vuoden aikana. Ainakin Britannia ja Yhdysvallat ovat myöntäneet turvapaikkoja venäläisille vainon alla eläville journalisteille.

Jelena Maglevannajalla on kaikki syy pelätä vainoa kotimaassaan. Hän on joutunut Venäjällä häirinnän ja uhkailujen kohteeksi kirjoitettuaan maan vankiloissa tapahtuvasta kidutuksesta. Hän on tehnyt yhteistyötä useiden venäläisten ihmisoikeusjärjestöjen kanssa ja keskittynyt artikkeleissaan erityisesti tshetsheeneihin Venäjällä kohdistuvaan vainoon. Kansallismieliset ja tshetseenien vastaiset organisaatiot ovat uhkailleet Maglevannajaa jatkuvasti.

Kidutuksen vastaisen maailmanjärjestön (OMCT) ja Kansainvälisen Ihmisoikeusliiton (FIDH) yhteinen observatorio varoitti myös maaliskuussa Maglevannajaa uhkaavasta juridisesta häirinnästä. Hänet tuomittiinkin 12. toukokuuta vankeuslaitoksen halventamisesta 200 000 ruplan (4 600 euron) sakkoihin julkaistuaan tietoja volgogradilaisessa vankilassa tapahtuneesta kidutuksesta. Maglevannaja pitää tuomiota vääränä ja pitää kiinni artikkeleissaan esitettyjen tietojen todenperäisyydestä.

Maglevannaja on nostanut julkisuuteen erityisesti syyttömänä tuomitun ja kidutetuksi joutuneen tshetsheenin Zubair Zubairajevin tapauksen. Muun muassa Amnesty International ja World Organisation Against Torture kampanjoivat Zubairajevin puolesta.


Tipsa om en medlem som borde premieras

Känner du en medlem som borde premieras för sina insatser. Skicka in din nominering senast 14 mars 2025.

Ordförandekandidater utfrågas 4 mars

Journalistförbundet och tidningen Journalisten ordnar en utfrågning för dem som vill bli Journalistförbundets nästa ordförande. Utfrågningen ordnas tisdagen 4 mars kl. 16.30 på Journalistförbundets kansli och medlemmarna kan följa den via Teams.

Priset för utvecklingsjournalistik till Tommi Nieminen och Sami Kero för valreportage

Temat för Priset för utvecklingsjournalism 2024 var demokrati och yttrandefrihet. Priset har vunnits av Tommi Nieminen och Sami Kero för sin artikel ”Maapallon mahtavin vaalisirkus” (Helsingin Sanomat).