Nyheter / 02.10.2013

Opas lastensuojelun ammattilaisille median kohtaamiseen

Valtakunnallisilla Sijaishuollonpäivillä Tampereella julkaistussa Lastensuojelu ja julkisuus -oppaassa annetaan välineitä, joilla lastensuojelussa työskentelevät voivat edistää lastensuojelun avoimuutta ja julkisuusperiaatteen toteutumista sekä kertoa työstään, josta koskaan ei voi kertoa kaikkea. Vastaavaa julkaisua ei Suomessa ole aiemmin ollut saatavilla.

Oppaassa keskitytään lastensuojelun mediajulkisuuteen ja annetaan lastensuojelun ammattilaisille käytännöllisiä ohjeita ja vinkkejä tiedotusvälineiden edustajien kohtaamiseen. Oppaassa käsitellään muun muassa kysymyksiä miten työpaikoilla tulisi ennakkoon varautua mediajulkisuuteen ja miten kertoa lastensuojelusta niin, etteivät asiakassuhteen luottamuksellisuus ja salassapito vaarannu, mutta samalla yleisön tiedontarpeet tulevat tyydytetyiksi.

Oppaassa kerrotaan myös median toimintaperiaatteista, journalistien työtä ohjaavista eettisistä periaatteista sekä lainsäädännön tuomista vastuista ja velvollisuuksista.

Oppaan punaisena lankana kulkee ajatus, että lastensuojelussa on suhteessa julkisuuteen kaksi tasoa. Lastensuojelun yksilöasiat eivät kuulu työntekijöiden kertomina julkisuuteen. Asiakassuhteen luottamuksellisuus ja vahvat salassapitosäännökset ovat ehdottomat ja perustuvat lainsäädäntöön, eikä kyse ole asioiden salailusta. Muutoin lastensuojelu toimintana on julkista ja siihen kannustavat sosiaalialan ammattietiikka, lastensuojelulain henki, kuntalaki ja viranomaistoiminnan julkisuusperiaate.

Käytännön neuvojen lisäksi opas antaa aineksia pohdinnoille, mihin lastensuojelu tarvitsee julkisuutta. Oppaassa pohditaan miksi lastensuojelun ns. hiljaisuuden kulttuuri eli lastensuojelua verhoava salaperäisyys ja vaikenemisen ilmapiiri tulisi murtaa ja myös mitä hyvää julkisempi lastensuojelu voi tuoda koko alalle ja viime sijassa lastensuojelupalveluita tarvitseville kansalaisille. Oppaan tekijöiden mielestä lastensuojelusta tarvitaan entistä realistisempi kuva, jotta kansalaisilla ja päättäjillä on mahdollisuus saada kosketus siihen, mitä lastensuojelussa tapahtuu ja mikä on lastensuojelussa tehtävän työn merkitys.

Oppaan voi ladata ilmaiseksi pdf-versiona tai ostaa painettuna Lastensuojelun Keskusliiton verkkokaupasta www.lskl.fi/verkkokauppa
 

Oppaan ovat Lastensuojelun Keskusliiton kanssa tuottaneet Viestinnän Keskusliitto, Suomen Journalistiliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Mukana työssä ovat olleet myös Nuorten Ystävät, SOS-Lapsikylä, Pelastakaa Lapset, Ehjä, Perhehoitoliitto, Espoon kaupunki ja Kotkan kaupunki. Oppaan on kirjoittanut toimittaja Helena Jaakkola.

 
Lisätietoja:

Tiedottaja Hanna-Mari Savolainen, Lastensuojelun Keskusliitto

hanna-mari.savolainen@lskl.fi tai puh. 044 329 0029

Mediebranschen vädjar: Återinför räddningsväsendets första meddelanden

Räddningsväsendet måste igen i realtid skicka första meddelanden om olyckor till medierna, kräver Medieförbundet, Journalistförbundet och Yle i en gemensam vädjan.

Nordiska journalistförbunden: Djup oro över försvagandet av nyhetsmedier och journalistik på Island

De nordiska journalistförbunden uttrycker djup oro över att nyhetsmedier och journalistik försvagas på Island.

Förbundets FörtjänstteckEn delas ut igen! Ge ditt Förslag senast 1 oktober

Nu är det dags att lämna in förslag på vem som ska premieras med förbundets förtjänsttecken. Journalistförbundet delar årligen, i samband med fullmäktiges höstmöte, ut förbundets förtjänsttecken till medlemmar som gjort något utöver det vanliga. Förslagen ska skickas in senast 1 oktober kl. 16.00, för sent inlämnade förslag behandlas inte. En förutsättning för att få […]