Nyheter / 12.01.2012

Liitto ja Jokes tukevat alueellisia journalismin päiviä

Suomen Journalistiliitto ja Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö Jokes kannustavat SJL:n jäsenyhdistyksiä järjestämään syksyn 2012 aikana alueellisia journalismin päiviä. Valtakunnallisia Journalismin päiviä ei tänä vuonna pidetä.
 
Journalistiliitto ja Jokes ovat varanneet harkinnanvaraiseen alueellisten journalismin päivien tukemiseen yhteensä 25 000 euroa. Tukea myönnettäessä etusijalle asetetaan tilaisuudet, joiden ohjelmasuunnitelmat ovat korkeatasoisia, monipuolisia ja ammatillisesti mahdollisimman kiinnostavia. Tukea ei myönnetä sellaisten tilaisuuksien järjestämiseen, jotka kuuluvat yhdistyksen tavanomaiseen toimintaan.
 
Tilaisuuksia voi mainiosti järjestää eri jäsenyhdistysten tai toimitusosastojen yhteisvoimin. Yhteistyöhön on syytä pyrkiä myös alan oppilaitosten tai muiden journalismista kiinnostuneiden tahojen kanssa. Tilaisuuksien pitää olla avoimia kaikille SJL:n jäsenille. 
 
 
Yhteinen hakemus liitolle ja Jokesille
 
Yhdistyksiä pyydetään ilmoittamaan liittoon mahdollisimman pian alustavasta aikeestaan järjestää alueelliset journalismin päivät.
 
Liiton ja Jokesin tuki myönnetään yhden yhteisen hakemuksen perusteella.
 
Lopullinen hakemus on jätettävä 15. maaliskuuta 2012 mennessä.

Hakemus tehdään Jokesin sähköiseen apurahajärjestelmään (www.jokes-saatio.fi)
 
 
Tuki myönnetään hakemuksen perusteella, joten hakemuksen laatimiseen on syytä paneutua huolella.
 
Hakemuksesta on käytävä ilmi ainakin
·        tilaisuuden alustava päivämäärä, aikataulu ja järjestämispaikka
·        ohjelmasuunnitelma esiintyjineen
·        kustannusarvio, joka sisältää arviot mm. palkkioista, matkakustannuksista, tilavuokrista, tarjoilusta sekä osallistujien mahdollisesta oma­kustannus­osuudesta.
·        suunnitelma yhteistyökumppaneiden osuudesta
·        tilaisuuden järjestelyjä hoitavien henkilöiden yhteystiedot
·        Hakijan (jäsenyhdistyksen) tilitiedot
 
 
 
Tukea voidaan myöntää
 
·        alustajien ja luennoitsijoiden palkkioihin ja matkakustannuksiin
·        kokouspaikan kustannuksiin ja kohtuullisiin ruokailukustannuksiin
·        osallistujien matkakustannusten korvauksiin. Omavastuun on oltava vähintään 20 euroa ja korvattava osuus on korkeintaan 100 euroa. Matkakustannusten korvauksia hallinnoi järjestävä yhdistys.
 
 
Tilaisuuden jälkeen järjestävän tahon on toimitettava selvitys tilaisuudesta, osallistujaluettelo sekä selvitys tilaisuuden tuotoista ja kuluista.
 
 
Lisätietoja:
 
SJL:
järjestöasiamies Marja Palmunen puh. 050 359 3829, marja.palmunen@journalistiliitto.fi
 
Jokes:
 asiamies Anna Kähkönen, puh. 050 5513961
 toimisto@jokes-saatio.fi
 


Priset för utvecklingsjournalistik till Tommi Nieminen och Sami Kero för valreportage

Temat för Priset för utvecklingsjournalism 2024 var demokrati och yttrandefrihet. Priset har vunnits av Tommi Nieminen och Sami Kero för sin artikel ”Maapallon mahtavin vaalisirkus” (Helsingin Sanomat).

Uppsägningarna på Yle försvagar regionernas röst

En så omfattande minskning av antalet arbetstagare leder till att finländarnas möjligheter att få information försvagas på ett betydande sätt.

Fullmäktige väljer ny ordförande för Journalistförbundet den 14 mars

Förslag om ny ordförande presenteras på fullmäktiges möte.