Nyheter / 21.03.2014

Yle-veroon ei indeksikorotusta

Eduskuntapuolueiden ryhmänjohtajat päättivät yksimielisesti, että Yle-veroon ei tehdä indeksikorotusta ensi vuonna.

- On selvää, että yhtiö on kansallisissa taloustalkoissa mukana, kun eduskunta on näin linjannut, sanoo Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

– Pyrimme minimoimaan luovalle sektorille tästä päätöksestä aiheutuvan haitan ja pitämään kiinni Ylen työllistämismahdollisuuksista myös vuonna 2015. Ylen arvion mukaan sopeutustarve vuonna 2015 on vähintään 5–7 miljoonaa euroa, Kivinen sanoo Ylen uutisten verkkosivuilla.

Toimitusjohtaja aikoo paikata kustannusten noususta syntyvän aukon säästöillä ja toiminnan tehostamisella.

- Leikkauksella on varmasti jotain vaikutuksia myös henkilöstöön, arvioi Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen.

Nieminen  on huolissaan myös mahdollisesta kurjistumisen kierteen uudesta alusta.

- Eräät pitkät ohjelmasuunnitelmat ovat nyt vaakalaudalla ja tämä johtaa uusintojen lisääntymiseen ja kasvavaan tyytymättömyyteen Yleä kohtaan. Tämä saattaa avata päätä uudelle kurjistumisen kierteelle.

 


Donation från Journalistförbundet till journalister i Gaza

Finlands Journalistförbund donerar 5 000 euro till förmån för journalister i Gaza. Beslutet fattades av förbundets styrelse 5 juni.

Medlem i Journalistförbundet – skydda dina rättigheter i AI-eran och uppdatera din Kopiosto-fullmakt nu!

När du ger en fullmakt som gäller AI ser Kopiosto till att dina rättigheter tas om hand och övervakar användningen av dina verk även i AI-eran.

Journalistförbundet nådde frilansavtal med fackliga tidningar

Fyra fackförbunds tidningar har kommit överens om ett avtal med Journalistförbundet om arbetsvillkor och löner för frilansare och självanställda.