Nyheter / 23.01.2014

Yksi langettava, toisesta äänestys

Langettavan sai Iltalehti, kun se oli julkaissut verkkosivuillaan juttua imitoivan ilmoituksen. Kyse oli piilomainonnasta.

Toiseenkin langettavaan löytyi kannatusta, mutta äänin 7–5 neuvosto kuitenkin antoi Keskisuomalaiselle vapauttavan päätöksen. Jutussa oli kyse motocross-kilpailussa sattuneen onnettomuuden uutisoinnista ja lähinnä alaikäisten nimien julkaisusta sekä haastattelun tarkastamisesta.

Kolmas varapuheenjohtaja

Neuvosto aloitti vuoden 2014 voimakkaasti uudistuneena, sillä peräti 6 neuvoston 13 jäsenestä vaihtui. Järjestäytymiskokouksessaan se valitsi myös varapuheenjohtajat. Neuvoston ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa uutispäällikkö Timo Huovinen Yleisradiosta. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin päätoimittaja, toimitusjohtaja Jaakko Ujainen Kurikka-lehdestä. Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittiin yliopiston lehtori Riitta Ollila, joka on neuvostossa yleisön edustajana. Ollila on Jyväskylästä.

Aiemmin neuvostolla on ollut kaksi varapuheenjohtajaa, mutta uuden perussopimuksen mukaan kolmas valitaan yleisön edustajista. Perusteita uudistukselle on kaksi: yleisön edustajien määrä (5) on kasvanut ja jääviysongelmat kantelijoiden muutoksenhakuja käsiteltäessä ovat mahdollisia.

Alla ovat tiivistelmät neuvoston päätöksistä. Ensimmäinen numero on päätöksen juokseva numero kuluvana vuonna. Suluissa oleva numero kertoo kantelun käsittelyajan vuorokausina sen saapumisesta ratkaisupäivään. Kokonaisuudessaan päätökset löytyvät tietokannasta JSN:n verkkosivuilla www.jsn.fi.
---
Kommentit: puheenjohtaja Risto Uimonen 040 552 0206
Lisätiedot: JSN:n toimisto 09 135 7494

1 (112) Keskisuomalainen
5304/SL/13
Lehti kertoi lukion opettajan jättäneen osan evoluutiokurssista oppilaiden itsenäisesti opiskeltavaksi. Opettaja joutui erittäin kielteiseen julkisuuteen, mutta hän sai näkemyksensä julki jälkikäteen.

2 (108) Radio Nova
5307/R/13
Radio-ohjelmassa kerrottiin design-yritykseen kohdistuvista kopioepäilyistä. Yrityksen edustaja sai kiistää ohjelmassa virheellisinä pitämänsä kopioepäilyt.

3 (103) Iltalehti
5312/SL/13
Lehti julkaisi etusivullaan verkossa ilmoituksen, joka näytti juttuvinkiltä. Sen alanurkassa oli yrityksen logo ja yläpuolella sana ilmoitus. Ne eivät erottaneet ilmoitusta journalistisesta aineistosta riittävän selvästi.


4 (101) Lapin Kansa
5317/SL/13
Lehden keskustelupalstalla netissä julkaistiin kommentti, jota kantelija piti uhkaavana. Lehti poisti kommentin kantelijan pyynnöstä, vaikka Journalistin ohjeet eivät olisi siihen velvoittaneetkaan.

5 (98) Keskisuomalainen
5320/SL/13
Lehti kertoi motocross-kilpailuissa sattuneesta törmäyksestä ja julkaisi uutisessaan onnettomuuden osapuolten eli alaikäisten poikien nimet ja toisen haastattelun. Haastattelun tarkastamisoikeus ei ole ehdoton. Vapauttava äänin 7–5. Päätöksen lopussa kaksi eriävää mielipidettä.

6 (95) Ilta-Sanomat
5323/SL/13
Lehti haastatteli henkilöä, joka oli hakeutunut psykoterapiaan. Terapiamuoto ja terapeutti esiteltiin jutussa huomiota herättävän myötäsukaisesti, mutta se ei ylittänyt piilomainonnan rajaa.
 


Förbundet letar efter nya metoder för att få ekonomin i balans – intressebevakningen viktigast även i framtiden

Ska förbundet ha mindre internationellt arbete, förre nummer av tidningen Journalisten – eller borde verksamheten läggas om? Det ska fullmäktige bestämma på sitt möte i maj.

Svara på förbundets löneundersökning – hjälp förbundet att bevaka dina intressen

Journalistförbundet utreder nu medlemmarnas löner via en enkät. Det här gäller dig som jobbar i anställningsförhållande med månadslön – kolla din e-post!

Journalistförbundet vill att nästa regering tar fram stöd för de inhemska medierna och den inhemska kulturen

Journalistförbundet: ett permanent mediestöd på 30 miljoner euro per år. Avskaffa tidningsmomsen och identifiera drev mot journalister som brott mot demokratin.