Nyheter / 10.09.2012

Suuri järkytys MTV:n ohjelmatyöntekijöille

MTV Oy ilmoitti maanantaina yhteistoimintaneuvotteluista kaikissa yksiköissään paitsi Radio Novassa. Taustalla on yhtiön ilmoituksen mukaan markkinatilanteen voimakas muutos, ja toimintoja halutaan järjestellä uudelleen. Saneeraustarve on ilmoitettu 80 henkilötyövuodeksi, joka vastaa noin 15 prosenttia henkilöstöstä.

Journalistiliiton jäseniin kohdistuvista yt-neuvotteluista saadaan yksilöityjä tietoja maanantain 17. syyskuuta jälkeen.

"Neuvottelut käydään yhtiön eri osastoissa erikseen, emmekä vielä tiedä, millaisia tuotannollisia vähennystarpeita esitetään meihin kohdistuen. Julkisuuteen esitetty 80 henkilötyövuotta koskee siis koko taloa", MTV:n ohjelmatyöntekijöiden MOT ry:n puheenjohtaja Kari Pyrhönen sanoo.

Ruotsalaisen mediayhtiö Bonnier Ab:n omistaman MTV:n medialiiketoiminnan liikevaihto vuonna 2011 oli 284,9 miljoonaa euroa ja liikevoitto 31,4 miljoonaa euroa eli yli 11 prosentin tasoa. Lihavia vuosia on takana enemmänkin, ja MOT ry:n hallitus ihmetteleekin tietoja tuloksen nopeasta romahtamisesta.

Yhdistyksen hallituksen kannanotto kuuluu kokonaisuudessaan:

"MTV:n ohjelmatyöntekijät MOT ry:n hallitus ihmettelee yhtiön tuloksen nopeaa romahtamista. Olemme järkyttyneitä nyt ilmoitetuista saneeraustoimista.  Vielä alkuvuodesta tuloskehitys näytti hyvältä, puhumattakaan siitä, että yhtiö on tehnyt viime vuodet toistuvasti hyvää, ellei erinomaista tulosta.

Nyt ruotsalaisen omistajan Bonnierin kohtuuttomien tuotto-odotusten paineessa MTV:n johto painaa hetkessä paniikkinappulaa ja aikoo vähentää toimintoja tilanteessa, jossa MTV:n tavoitteena on kasvaa Suomen merkittävimmäksi uutis- ja ajankohtaismediaksi.  Nyt ollaan tekemässä saneerausratkaisuja, jotka heikentävät ja kaventavat laatua.

Voidaan kysyä, eikö yhtiöllä ole hyvien vuosien jäljiltä lainkaan puskuria, jonka avulla voitaisiin päästä vaikeampien aikojen yli. Onko kaikki voitot siirretty viimeistä euroa myöten Ruotsiin? Eikö ruotsalaisella omistajalla ole mitään käsitystä tilanteestamme, johon kytkeytyy eurokriisi ja  kulutuskysynnän heikkeneminen? Olemmeko pelkkä rahantekoautomaatti,  joka on saneerattava heti parin kuukauden kuluessa tuloksen heikkenemisestä?

Yhtä lailla on kysyttävä, onko MTV:ssä tehty virheinvestointeja, jotka ovat kasvattaneet kuluja samaan aikaan, kun myynti on laskenut.  MOT ry. edustaa  Suomen journalistiliittoon kuuluvia ohjelmatyöntekijöitä pääosin uutis- ja ajankohtaistoimituksessa. Meidän osastoillamme ei ole tehty mitään merkittäviä kustannuksia kasvattavia uudistuksia vuosiin. Pidämme kohtuuttomana uutis- ja ajankohtaistoimintaan mahdollisesti kohdistuvia juustohöyläsaneerauksia, kun tälläkään hetkellä kaikkia työvuoroja ei saada säntillisesti täyteen.

Toivomme yhtiön johdolta  järkeä, malttia ja ennen muuta avoimuutta nyt alkavien neuvottelujen edessä. Tuotannolliset neuvottelut on kohdistettava kaikkialle yhtiön ylintä johtoa myöten."

 

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Kari Pyrhönen  0400 – 894 091

Pääluottamusmies Reijo Nykänen 040 - 7677037

 

 


Kan din medlemsförening låta andra föreningars medlemmar hyra föreningens semesterhus?

Kanske din medlemsförening vill ha fler besökare till föreningens semesterhus. Hör av dig till förbundet!

Betalar du själv din medlemsavgift? En faktura är på väg!

Under januari månad skickar förbundet fakturor till de medlemmar som betalar sin medlemsavgift själv. E-fakturan för januari kommer i början av februari. Kolla din e-post och granska vid behov även skräpposten. Det här meddelandet gäller de medlemmar som själv betalar sin medlemsavgift direkt till förbundet. Det vill säga de, vars arbetsgivare inte sköter betalningen av […]

Nu kan du påverka som medlem: I år väljs medlemmar till fullmäktige och styrelsen samt en ordförande för förbundet

År 2026 kan du som medlem påverka! Journalistförbundet ställ upp som fullmäktigekandidat, skriv motioner till förbundet via din medlemsförening.