Nyheter / 06.09.2012

SJL:n hallitus: journalismin laatu uhattuna

Liiton hallituksen torstaina 6. syyskuuta antama kannanotto kuuluu kokonaisuudessaan:

"Toimitus- ja ohjelmatyötä edustava Journalistiliitto näkee mediayritysten saneeraustoimien uhkaavan vakavasti lehtien laatua ja lukevan yleisön palvelua.

Jyrkkien suhdannevaihtelujen keskellä hyvää tai vähintäänkin kohtuullista liiketulosta tehneet lehtitalot ovat viime vuosina supistaneet toimituksellisia voimavarojaan radikaalisti. Tämä on toteutettu sekä työsuhteista työtä että freelancerien toimeksiantoja ja palkkioita karsimalla. Pelkästään vuosina 2009-2010 lehdistöstä katosi 500 journalistista työpaikkaa. Nyt ilmiö uhkaa toistua yhtä dramaattisena.

Suomen Journalistiliitto on ammattiliittona huolestunut jäsenistönsä työllisyydestä ja toimeentulosta, mutta liitto haluaa myös kiinnittää lehtiä lukevan yleisön huomion siihen, mistä lehtiyritysten tiedotteissa vaietaan.

Mitä vähemmän journalisteja lehdissä on, sitä useammin tätä työtä joudutaan tekemään kiireessä ja taustatyöstä kuten tiedonhankinnasta ja tietojen tarkistamisesta tinkien. Virheiden määrä kasvaa ja lehtien luotettavuus rapautuu.  Sisältö köyhtyy, kun oman tiedonhankinnan sijaan joudutaan turvautumaan muualla julkaistun aineiston lainaamiseen.

Jatkuvat resurssien leikkaukset ja väkivaltaiset tuotantotapojen muutokset yksipuolistavat muutenkin lehtien sisältöä. Esimerkiksi maakuntalehdissä useat itsenäiset erikoistoimitukset ja –osastot ovat jo historiaa. Omaleimaisuus vähenee entisestään, kun omistusrajojen yli toteutettavat lehtitalojen yhteistuotannot jakavat saman sisällön satoihin tuhansiin aamukahvipöytiin, maa- ja paikkakuntaan katsomatta. Sananvapauteemme kuuluva moniäänisyys ei olekaan enää selviö.

Huolestuttava suuntaus on leviämässä aikakauslehdistöön, kun samoja sisältöjä halutaan julkaista saman kustantajan useissa eri lehdissä. Suomalainen aikakauslehdistö on syystä ylpeillyt kyvyllään profiloida ja segmentoida lehtiä eri kohderyhmille. Aikakauslehtibrändien vahvuus ja määrä pienellä kielialueellamme perustuu siihen, että lehdet erottuvat toisistaan. Nyt tämä perusta on lyhytnäköisen kustannuspolitiikan vuoksi vaarassa.

Lehtitalot perustelevat toimiaan muuan muassa vuoden alusta voimaan tulleella lehtitilausten arvonlisäverolla. Toisaalla julkisuudessa mediatoimialan edustajat ovat tänäkin kesänä  todenneet, ettei tarkkoja johtopäätöksiä veron vaikutuksista tilaustuottoihin voi vielä tehdä.

Suomen Journalistiliiton mielestä vain riittävillä resursseilla voidaan tuottaa laadukasta journalismia, johon yleisö uskoo ja josta se on valmis maksamaan.  Siksi 15 600 jäsentä edustava liitto vastustaa lehtitalojen nykypolitiikkaa."


Fler tvister och omställningsförhandlingar – förbundet hjälper

Tvister som berörde Journalistförbundets medlemmars arbetsförhållanden, uppsägningar och arvoden ökade i fjol jämfört med året innan.

Kopiosto säkerställer att man får ersättning då verk och tv-program kopieras

Med sina heltäckande användningslicenser säkerställer Kopiosto att den kreativa branschen får de ersättningar den har rätt till för användningen av verk.

Marja Honkonen är Journalistens nya chefredaktör

Marja Honkonen, magister i samhällsvetenskaper, är Journalistens nya chefredaktör. Hon inleder sitt arbete genast.