Nyheter / 04.09.2012

Savolainen yt-kierteestä: kurjistamalla ei lehti kehity

Aikakauslehtiä kustantava Sanoma Magazines Finland (SMF) aloittaa yt-neuvottelut, jotka koskevat SMF:n ja Suomen Tekniikkajulkaisujen koko henkilöstöä. Vähennystarpeeksi on kerrottu 95 henkilöä kaikkiaan 811:stä.

Sanoma Kaupunkilehdissä muutos koskee organisaation lisäksi lehtivalikoimaa, kun ilmaisjakelulehti Vartin pääkaupunkiseudun painos aiotaan lakkauttaa. Yt-neuvottelut pääkaupunkiseudun toiminnoissa koskevat 69 henkilöä, joista 45:ää uhkaa työn loppuminen. Voimavarat aiotaan keskittää Metroon ja verkkopalveluun.

Jo aiemmin on käynnistetty yt-kierrokset paikallis- ja maakuntalehtiä julkaisevassa Sanoma Lehtimediassa.

SMF:n toimitusjohtaja Clarisse Berggårdh sanoo konsernin tiedotteessa 4. syyskuuta, että Sanoma Magazinesille haetaan ”uutta, kestävää pohjaa joka perustuu jatkossakin laadukkaisiin sisältöihin, vahvaan kohderyhmäosaamiseen, tunnettuihin mediabrändeihin sekä entistä monikanavaisempiin tuotteisiin ja palveluihin.”

SMF kävi edellisen yt-prosessin vuosi sitten.

”Syksystä toiseen toistuva sadonkorjuu omistajien pussiin tärkeintä voimavaraa eli henkilöstöä karsimalla ja samanaikainen puhe lehtien kehittämisestä sekä uusien palvelujen lisäämisestä on mahdoton yhtälö. Henkilöstön tilannetta ja lehtien toiminnallisia mahdollisuuksia ajatellen leikkaustarpeet vaikuttavat hyvin suurilta. Kaupunkilehdissä peräti kaksi kolmasosaa uhkaa menettää työnsä”, Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen toteaa.

Savolaisen mukaan Sanoma näyttää etenevän samoja latuja kuin Alma Media, joka aiemmin tänä vuonna aloitti paikallis- ja maakuntalehtiensä tuotannon voimakkaan virtaviivaistamisen:

”Vähennetään omia resursseja ja panostuksia ja sanotaan, että nyt ollaan kehittämässä jotakin uutta. Vaikutelma kuitenkin on, että lehtiyrityksiltä on kadonnut luottamus omaan ja koko alan tulevaisuuteen. Näköala on erittäin huolestuttava – tämä meno ei palvele lukijoita, ei henkilöstöä eikä pitemmän päälle yrityksiäkään”, Petri Savolainen sanoo.

Suomen Journalistiliiton hallitus käsittelee lehtitalojen tilannetta kokouksessaan torstaina.


Svara på enkät om AI och kreativt jobb

Kopiosto och dess medlemsorganisationer utreder tillsammans hur upphovspersoner och förläggare inom den kreativa branschen förhåller sig till artificiell intelligens och användning av den i kreativt arbete.

Nya avtal för förlagsredaktörer och anställda inom pressen

Pressens anställda och förlagsredaktörerna har nya kollektivavtal. Medieförbundet, som representerar arbetsgivarna, har nu godkänt förhandlingsresultaten som nåddes 29 april.

Journalistförbundets fullmäktige godkände pressens och förlagsredaktörernas nya villkor

Journalistförbundets fullmäktige har i dag, fredagen 2 maj, godkänt förhandlingsresultaten för nya kollektivavtal, vilka uppnåddes i tisdags