Nyheter / 07.10.2011

Politkovskajan murhasta on kulunut 5 vuotta

Venäläisen journalistin ja ihmisoikeuspuolustajan Anna Politkovskajan murhasta tulee tänään perjantaina kuluneeksi viisi vuotta.

Venäläisviranomaiset eivät ole vieläkään selvittäneet Politkovskajan murhaa.

- On täysin käsittämätöntä, että journalistien murhaajat kulkevat pääsääntöisesti vapaalla jalalla, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen.  Uhka journalistin turvallisuutta henkeä kohtaan on aina myös uhka sananvapautta kohtaan. Rankaisemattomuus on vakava ongelma, maailmalla on kymmenen viime vuoden aikana murhattu tuhat journalistia ja 90% murhaajista on edelleen vapaana.

Helsingissä järjestään mielenilmaus Anna Politkovskajan muistoksi Venäjän suurlähetystön edessä Tehtaankadulla kello 18:00. Tapahtumia järjestetään myös Turussa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Oulussa, Rovaniemellä, Vaasassa, Janakkalassa, Järvenpäässä, Kouvolassa, Savonlinnassa ja Tuusulassa.

Englanninkielisiä sananvapausuutisia Venäjältä löydät esimerkiksi venäläisen Journalismi ääritilanteissa –keskuksen ja kansainvälisen sananvapausverkoston IFEX:in Venäjä-sivulta.

 


Vädjan för att höja statsunderstöden för facklitteraturen

Fackboksförfattare måste få rätt till konstnärsstipendier. Rätta till obalansen 90% (skönliiteratur) – 10% (facklitteratur) i fördelningen av bilblioteksstipendier, vädjar sju samfund.

Ny förmån: Över 1000 erbjudanden i CityShoppari för Journalistförbundets medlemmar

Den finländska applikationen CityShoppari samlar över 1000 förmåner på upp till 2000 serviceställen.

Presskortet förnyas

Presskortet är Journalistförbundets medlemskort. Det digitala presskortet som du kan ladda ner i din mobil förnyas under sommaren. Framöver hittar du till exempel enklare alla dina medlemsförmåner  i presskortet-appen. Du behöver inte göra något för att presskortet-appen ska uppdateras.  Har du inte ännu ett digitalt presskort? Information om att beställa presskortet finns på förbundets webbplats