Nyheter / 17.03.2010

Nieminen: Yleä ei saa halvaannuttaa

Yleisradion ympärille syntynyt tilanne on pahasti halvaannuttamassa koko yhtiön toiminnan, jos ratkaisua ei löydy nopeasti.

- Aikaa ei ole nyt hukattavaksi, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen.

- Rahoitusratkaisun siirtäminen yli vaalien pysäyttää pidemmän tähtäimen ohjelmatoiminnan suunnittelun ja vaarantaa julkisen palvelun laadun ja pahimmassa tapauksessa koko toiminnan.

Journalistiliitto ei ole ottanut kantaa Ylen hallintomalliin, mutta on jatkuvasti muistuttanut, että Yle nykytasoisen toiminnan turvaaminen vaatii uskottavaa ja pitkäaikaista ratkaisua. Nyt esitetty budjettirahoitus ei tätä ole.

- Suoraan budjettirahoitukseen perustuvalla rahoitusmallilla ei ole näköpiirissä realistista mallia, jolla Ylen nykytason toiminta saataisiin turvattua, sanoo Nieminen.

- Suora budjettirahoitus merkitsisi Ylessä väistämättä huomattavia ja jatkuvia budjettileikkauksia ja niiden seurauksena yleisön palvelun heikkenemistä, journalismin tason vaarantumista ja työpaikkojen menetystä.

- Yleisradion rahoituksella on itse yhtiön toimintaa huomattavasti laajempikin kulttuuripoliittinen merkitys. Yle tuottaa ja lähettää kotimaista tuotantoa, mutta on myös suomalaisen kulttuurin suuri rahoittaja, siksi rahoitusratkaisu on tärkeä mm. kotimaisen audiovisuaalisen tuotannon ja elokuvan tulevaisuuden kannalta.


Lägg märke till dessa förändringar om du betalar medlemsavgift med e-faktura–fyll i rätt summa

Om du betalar medlemsavgift med e-faktura, var noga med att manuellt fylla i rätt summa.

Är du självanställd på Yle? Vänta med att förnya ditt ramavtal – förbundet förhandlar just nu om arbetsvillkor och minimiarvoden

Om du är självanställd och jobbar för Yle, skriv inte under ett nytt ramavtal – vänta först på vad Journalistförbundets förhandlingar med Yle för med sig.

Hur har förbundet lyckats i sitt arbete? Säg din åsikt i medlemsenkäten!

Journalistförbundets medlemmar får nu svara på en medlemsenkät som skickas ut per e-post. Svara på enkäten så vet förbundet vad du tycker att är bra och vad som borde utvecklas.