Nyheter / 01.09.2011

Liitot vetosivat Urpilaiseen

Graafisen teollisuuden ammattiliitot ovat vedonneet valtiovarainministeri Jutta Urpilaiseen, jotta lehtien tilausmaksujen kaavaillusta arvonlisäverokorotuksesta luovuttaisiin. Liitot tapasivat Urpilaisen ja luovuttivat ministerille asiasta yhteisen kannanoton.

Sen mukaan korotus merkitsee työpaikkojen vähentymistä ja lehtikuolemia. Erityisen suuressa vaarassa ovat kulttuuri- ja mielipidelehdet sekä pienet paikallislehdet. Tästä syystä arvonlisäkorotuksella on suuria kulttuuri- ja viestintäpoliittisia seurauksia, joita ei ole arvioitu vielä lainkaan.

On myös selvää, että ministeriön laskema korotuksesta valtion kassaan kertyvä summa 83 miljoonaa euroa ei tule missään tapauksessa toteutumaan. Kustannusten nousun siirtäminen tilaus- ja ilmoitushintoihin leikkaisi myös tilausmaksutuloja ja ilmoitustuloja.

Minkäänlaisia lupauksia liitoille ei annettu. Urpilainen käy kuitenkin tässä vaiheessa asiaa läpi nyt ministeriön sisäisissä keskusteluissa.

Urpilainen sai samansuuntaista viestiä myös Viestinnän keskusliitosta. Ammattiliittojen vetoomuksen allekirjoittivat Journalistiliiton lisäksi Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM, Ammattiliitto Pro ja Mediaunioni MDU.


Journalistförbundet vill att nästa regering tar fram stöd för de inhemska medierna och den inhemska kulturen

Journalistförbundet: ett permanent mediestöd på 30 miljoner euro per år. Avskaffa tidningsmomsen och identifiera drev mot journalister som brott mot demokratin.

Höjning av löner och arvoden för av-översättarna från 1.4.

Av-översättarnas löner och arvoden stiger 1 april 2026.

Påsken påverkar öppettider och medlemstjänsterna

Från 2 april till och med 6 april har förbundets kansli stängt.