Julkinen palvelu: Itsemurha ei ratkaisu kuoleman pelkoon

Ei tunnu kovin hyvältä vaihtoehdolta.

Yleisradioiden tulevaisuuden kehityssuunnaksi tarjotaan usein myös ”puhdistautumista ” eli keskittymistä sellaiseen ohjelmistoon, jonka kaikkein puhdasoppisimmat hyväksyvät julkisen palvelun ohjelmaksi. Tämä tie johtaa elitistymiseen ja sitä kautta marginalisaatioon. Eikä sekään tunnu kovin hyvältä.

Kööpenhaminan kauppakorkeakoulun professori Anker Brink Lund löysi kaupallistumisen itsemurhan ja eliitti-marginalisoitumisen välistä ratkaisuksi kansalaisyhteiskunnan ja sen aidon mukaanottamisen osaksi yleisradiotoimintaa.  Kun kaupalliseet intressit jatkuvasti kutistavat julkista tilaa (public place, space, sphere), niin yleisradioiden olisi pyrittävä edistämään kansalaisten vapaata julkista tilaa. Kun suunnitellaan uusia ohjelmia, niin ei pidä kysyä, kuinka suuret katsojaluvut sille mahdollisesti saadaan, vaan kuinka ohjelma edistää kansalaisyhteiskuntaa.

Professori Lund oli yksi alustajista Kööpenhaminassa 10.-11.2. pidetyssä seminaarissa, jonka teemana oli ”Pohjoismainen julkinen palvelu tienhaarassa”. Seminaari oli viimeinen julkista palvelua käsitelleen viiden seminaarin sarjassa. Vuosi sitten Hanasaaressa alkaneen sarjan järjestäjinä olivat pohjoismaiset kulttuurikeskukset.

Pohjoismaisilla julkisen yleisradioilla on paljon yhteistä. Kaikki ovat suurimmaksi osaksi lupamaksurahoitteisia ja kaikilla on melko suuret yleisöosuudet. Erojakin tosin on, koska poliittisten puolueiden ja hallitusten linjanvedot ovat erilaisia.

Poliittinen tuki Norjan yleisradiolle NRK:lle on kaikkein vahvin. Tilanne on suhteellisen vakaa Ruotsissa ja ainakin toistaiseksi Suomessakin, vaikka mediamaksu vielä odottaakin ratkaisuaan.

Suomalaisia poliitikkoja edustanut Yleisradion hallintoneuvoston pueenjohtaja Kimmo Sasi ihmetteli pariin kertaan itsekin, kuinka hän kokoomuslaisena voi näin innokkaasti kannattaa julkista palvelua. Sasi vakuutti suurta tyytyväisyyttään Yleisradion ohjelmistoon ja esimerkiksi siihen, että TV1 on Suomen suosituin tv-kanava. Riskinä Sasi piti sitä, jos Yleisradion televisio- tai radiokanavien yleisöosuudet nousevat yli 50 prosentin, niin kuin radion puolella on vähän käynytkin.    

Tanskassa on vedetty kaikkien uusliberalistisinta linjaa, esimerkiksi julkisen palvelun tv-  ja radiokanavia on yksityistetty. Tanskan yleisradiolla DR:llä on uusi mahtava (ja kallis) huippuluokan konserttitaloa, jossa konsertoivat DR:n kuusi eri musiikkikokoonpanoa, sinfoniaorkesteri mukaanluettuna, sekä DR:n neljä omaa kuoroa. Nyt kuitenkin DR:n klassisen musiikin kanava on yksityistetty. Jossain on jotain mätää.  

Professori Lundin lisäksi monet muutkin alustajat korostivat sitä, kuinka tärkeätä tulevaisuuden kannalta on se, että yleisradiot ottavat katselijat ja kuuntelijat aidoiksi osallistujiksi mukaan toimintaansa. Tekninen kehitys tekee sen nyt paljon helpommaksi kuin aikaisemmin. Suomen Yleisradio, jossa edelleen puhutaan ”asiakkaista” ja ”asiakkuuksista” ja jonne on äskettäin nimitetty erityinen ”asiakkuuspäällikkökin”, on kehityksestä todellisessa jälkijunassa.

Lehdistön terveiset toivat tanskalaisen Berlingske Tidenden päätoimittaja Lisbeth Knudsen ja norjalaisen Verdens Gangin toimituspäällikkö Elisabeth Skarsbø Moen. Jos on aikaisemmin kuullut lehdistön eurooppalaisen lobbausjärjestön kannanottoja, niin näissä alustuksissa ei ollut mitään uutta.

Kumpikaan lehdistön edustajista ei puhunut televisiosta eikä radiosta, vaan netistä. Päätoimittaja Knudsen kertoi, että tänä vuonna Tanskassa internetin yhteenlasketut mainostulot tulevat olemaan suuremmat kuin printtimedian saamat mainostulot yhteensä. Yksittäisistä yrityksistä eniten mainostuloja Tanskassa kerää Google. Samanlaista kehitystä on odotettavissa muissakin Pohjoismaissa.

Kuin yhdestä suusta Knudsen ja Skarsbø Moen totesivat, että julkisen palvelun yleisradioiden ilmainen nettitarjonta tuhoaa lehtien ansaintamahdollisuudet. Kun keskustelussa kysyttiin, onko todellakin niin, että yleisradioiden ilmainen tarjonta on syy siihen, että lehdistöllä menee nyt taloudellisesti aikaisempaa huonommin, niin muitakin syitä – jopa merkittävämpiä – alkoi löytyä.

Ratkaisuksi lehtiyhtiöiden hankalaan tilanteeseen sekä Knudsen että Skarsbø Moen molemmat esittivät, että lehtien tulisi saada yleisradioyhtiöiden kuva- ja ääniarkistot ilmaiseksi käyttöönsä netissä. Eli lehdistön päällikkötoimittajat vastustavat kiivaasti sitä, että yleisradioiden tarjonta on ilmaiseksi yleisön käytettävissä netissä, mutta he ovat kuitenkin valmiit ottamaan sen ilmaiseksi omaan käyttöönsä – ja sitten laskuttamaan yleisöä sen käytöstä.

Tuon kuva- ja äänimateriaalin tekevät julkisen palvelun ohjelmatyöntekijät – ja ainakin Yleisradiossa selvästi lehdistöä huonommilla palkoilla. Kun kysyttiin, pitäisikö ohjelmatyöntekijöiltä kysyä aineiston luovuttamisesta ilmaiseksi lehdistön kaupalliseen käyttöön, niin päällikkötoimittajat vastasivat, että työehtoneuvotteluja ei käydä täällä seminaarissa.

Timo-Erkki Heino

Seminaarisarjan materiaaliin voi tutustua osoitteessa www.hanaholmen.fi/public-service