Nyheter / 17.12.2010

JSN: Yleisö huomioon entistä paremmin

Ohjeuudistus parantaa mm. haastateltavan oikeuksia ja asemaa – hänelle on aina kerrottava onko keskustelu tarkoitettu julkaistavaksi vai tausta-aineistoksi. Myös yleisön asema paranee. Journalisti voi edelleen antaa lähteelleen suojan, mutta ”jos yhteiskunnallisesti merkittävien tietojen julkaisusta aiheutuu erittäin kielteistä julkisuutta, toimituksen on suotavaa avata yleisölle, miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus on varmistettu” (Journalistin ohjeiden kohta 14).

Onnettomuuden uhreista sekä sairaus- ja kuolemantapauksista uutisoitaessa on vaadittu jo tähänkin saakka hienotunteisuutta. Nyt vaatimus ulotetaan myös tietojen hankintaan eli haastatteluihin ja kuvaamiseen. Tässä on nähtävissä Jokelan ja Kauhajoen vaikutus.

Virheen korjaus tehostuu uusien ohjeiden ansiosta. Virhe on korjattava heti tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla, vaikka se olisi tehty esimerkiksi kerran viikossa tai kuukaudessa ilmestyvässä lehdessä.

JSN:n perussopimus säätelee neuvoston toimintaa. Sen muutoksilla vahvistetaan myös yleisön asemaa. Aiemman kolmen yleisön edustajan sijasta vuoden 2011 alussa aloittavassa neuvostossa on neljä yleisön edustajaa ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä. Osa yleisön edustajista on profiloitu entistä terävämmin sananvapauden ja etiikan tuntijoiksi, jolloin neuvoston asiantuntemus lisääntyy. Yleisön edustaja osallistuu kantelijoiden valitusten käsittelyyn, jolloin päätökset syntyvät entistä laajemmalta pohjalta.

Jos viestin rikkoo Journalistin ohjeita, se saa neuvostolta langettavan päätöksen. Langettavan päätöksen huomioarvoa vahvistetaan antamalla viestimille mahdollisuus julkaista neuvoston päätös uutisena. Koko päätös on kuitenkin edelleen julkaistava aina lyhentämättömänä verkossa.

JSN:n ja Journalistin ohjeiden uudistamisen tavoitteena on lisätä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Myös huolenpito journalismin uskottavuudesta kuuluu Julkisen sanan neuvoston tehtäviin. JSN haluaa myös pysyä ajan tasalla niin verkossa kuin perinteisessäkin mediassa ja vastata uudistuksilla ulkopuolelta tuleviin paineisiin.

---

Lisätietoja:

JSN:n kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Riitta Pihlajamäki 040 503 4561

JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen 040 552 0206


Betalar du själv din medlemsavgift? En faktura är på väg!

Under januari månad skickar förbundet fakturor till de medlemmar som betalar sin medlemsavgift själv. E-fakturan för januari kommer i början av februari. Kolla din e-post och granska vid behov även skräpposten. Det här meddelandet gäller de medlemmar som själv betalar sin medlemsavgift direkt till förbundet. Det vill säga de, vars arbetsgivare inte sköter betalningen av […]

Nu kan du påverka som medlem: I år väljs medlemmar till fullmäktige och styrelsen samt en ordförande för förbundet

År 2026 kan du som medlem påverka! Journalistförbundet ställ upp som fullmäktigekandidat, skriv motioner till förbundet via din medlemsförening.

Förbundets telefonväxel nu stängd – nå oss via våra direktnummer

Förbundets telefonväxel har stängts vid årsskiftet. Beslutet är ett av många ekonomiska sparåtgärder som Journalistförbundets fullmäktige godkände på sitt möte i november. Från och med januari 2026 når du personalen på förbundets kansli genom att ringa direkt till den person du vill prata med. Du hittar namnen och telefonnumren på kontaktuppgifter-sidan. Servicenumren för medlemmar är […]