Nyheter / 14.12.2009

JSN vapautti lautakasa-ohjelman tekijät: Hyvärinen erosi

Julkisen sanan neuvosto päätyi vapauttavaan ratkaisuun mieliä kuohuttaneessa Ylen silminnäkijä-ohjelman lautakasadraamassa.

JSN:n puheenjohtaja Pekka Hyvärinen erosi tehtävästään kesken käsittelyn, kun koeäänestyksessä oli käynyt selväksi, että neuvoston enemmistö kannatti vapauttavaa päätöstä.

Hyvärinen itse oli esittänyt langettavaa, koska ei voinut itse ohjelman ja Ylen JSN:lle antaman vastauksen perusteella vakuuttua silminnäkijä-ohjelmassa nimettömän lähteen esittämän väitteen totuudenmukaisuudesta.

JSN katsoi, että Yle ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa. Puhetta kokouksessa johti varapuheenjohtaja Matti Saari.

Neuvosto otti ratkaisussaan huomioon koko ohjelman, mutta päähuomio kohdistui nimettömän lähteen käyttöön. Ylen vastauksen perusteella neuvosto vakuuttui Ylen journalistisista motiiveista lähetysajankohdan suhteen.

JSN ei ottanut kantaa itse lautakasaväitteen totuudenmukaisuuteen ja totesi, että ohjelmassa olisi ollut hyvä esittää lisää yksityiskohtia väitteen tueksi. Kuitenkin neuvoston mielestä Ylellä on ollut omien taustaselvitystensä perusteella riittävät syyt uskoa väitteen todenperäisyyteen. Lähteen tausta oli selvitetty mahdollisen vahingoittamistarkoituksen toteamiseksi ja tietoja oli pyritty tarkastamaan muilla keinoin.

Yle oli myös tehnyt Matti Vanhaselle kirjallisen haastattelupyynnön, jossa oli riittävällä tarkkuudella yksilöity, mistä on kyse. Vanhanen ei tähän vastannut. Myös Merja Vanhaselta pyydettiin haastattelua, mutta hän ei halunnut vastata kysymyksiin.

JSN:n verkkosivujen mukaan Hyvärinen jätti neuvoston kannatusyhdistyksen puheenjohtajalle Arto Niemiselle kirjeen, jonka sisältö on seuraava:

”Julkisen sanan neuvosto on tänään käsitellyt Silminnäkijä-ohjelmaa. Neuvoston enemmistö on äänestänyt nurin puheenjohtajan ja toimiston esityksen. Syntynyt ratkaisu, vapauttava päätös, on niin voimakkaasti journalististen näkemysteni vastainen, että tulkitsen mahdottomaksi jatkaa neuvoston puheenjohtajan tehtävässä. Jätän paikkani heti. En kommentoi neuvoston tekemää päätöstä toistaiseksi.”

Arto Nieminen pitää Hyvärisen eroa valitettavana. Nieminen sanoi STT:lle, että Hyvärinen on nostanut puheenjohtajakaudellaan selvästi neuvoston merkitystä ja roolia.

- Neuvoston kannalta tämä on huono ratkaisu. Hyvärinen on saanut JSN:n uudenlaiseen kiitoon, Nieminen sanoi.

Kannatusyhdistyksen on tarkoitus keskustella JSN:n toiminnan jatkosta heti perjantaina. Niemisen kanta kuitenkin on, että yhdistys alkaa etsiä uutta puheenjohtajaa ja siihen asti toimitaan valittujen varapuheenjohtajien voimin.

JSN:n koko silminnäkijä-päätös on luettavissa JSN:n www-sivuilta.


Svara på enkät om AI och kreativt jobb

Kopiosto och dess medlemsorganisationer utreder tillsammans hur upphovspersoner och förläggare inom den kreativa branschen förhåller sig till artificiell intelligens och användning av den i kreativt arbete.

Nya avtal för förlagsredaktörer och anställda inom pressen

Pressens anställda och förlagsredaktörerna har nya kollektivavtal. Medieförbundet, som representerar arbetsgivarna, har nu godkänt förhandlingsresultaten som nåddes 29 april.

Journalistförbundets fullmäktige godkände pressens och förlagsredaktörernas nya villkor

Journalistförbundets fullmäktige har i dag, fredagen 2 maj, godkänt förhandlingsresultaten för nya kollektivavtal, vilka uppnåddes i tisdags