Nyheter / 27.10.2011

JSN noteerasi uuden kanteluennätyksen

Edellinen ennätysvuosi 2010 toi neuvostolle 246 kantelua. Nyt uusi ennätys kirjattiin jo lokakuun 26. päivänä. Trendi on muutenkin ollut nouseva, sillä kantelujen määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa.

Käsittelyyn JSN on kuitenkin ottanut tänä vuonna ainoastaan 90 kantelua. Käsittelyä vaille jääneiden kanteluiden karsintaperusteina ovat olleet mm. asianosaisen suostumuksen puute, korjaukseen ja vastineeseen liittyvät syyt, aiheen kuulumattomuus neuvoston toimivaltaan sekä neuvoston puheenjohtajan käyttämä harkinta.

Langettavien päätösten osuus jo ratkaisuun saaduista 60 kantelusta on 23 prosenttia, jossa ovat mukana myös puheenjohtajan tekemät päätökset. Langettavien ratkaisujen osuus on alentunut, sillä vuonna 2009 niitä oli 33 ja vuonna 2010 peräti 37 prosenttia päätöksistä.

Kantelun keskimääräinen käsittelyaika on venynyt tänä vuonna 139 vuorokauteen, kun se vielä viime vuonna oli 78 vuorokautta. Neuvoston valmisteleva sihteeri Ilkka Vänttinen kertoo tämän johtuvan sekä kanteluiden runsaudesta että JSN:n kokemista perusteellisista uudistuksista ja muista aktiviteeteista.

”Kun vuoden aikana muutetaan perussopimusta jopa kahdesti, Journalistin ohjeita uusitaan ja täydennetään liitteellä, toteutetaan suuri mainoskampanja, uudistetaan verkkosivut ja järjestetään yleisölle mediailtoja, se näkyy väistämättä paineena kantelujen käsittelyssä; henkilöstön määrähän on pysynyt entisellään.”

”Ja vaikka kantelua ei otettaisi käsittelyyn, sen valmistelu karsittavaksikin vaatii monasti paljon työtä. Meillä on myös jouduttu paneutumaan poikkeuksellisen laajoihin kantelukokonaisuuksiin, jollaiset aiemmin olivat hyvin harvinaisia”, Vänttinen sanoo. 


Vädjan för att höja statsunderstöden för facklitteraturen

Fackboksförfattare måste få rätt till konstnärsstipendier. Rätta till obalansen 90% (skönliiteratur) – 10% (facklitteratur) i fördelningen av bilblioteksstipendier, vädjar sju samfund.

Ny förmån: Över 1000 erbjudanden i CityShoppari för Journalistförbundets medlemmar

Den finländska applikationen CityShoppari samlar över 1000 förmåner på upp till 2000 serviceställen.

Presskortet förnyas

Presskortet är Journalistförbundets medlemskort. Det digitala presskortet som du kan ladda ner i din mobil förnyas under sommaren. Framöver hittar du till exempel enklare alla dina medlemsförmåner  i presskortet-appen. Du behöver inte göra något för att presskortet-appen ska uppdateras.  Har du inte ännu ett digitalt presskort? Information om att beställa presskortet finns på förbundets webbplats