Nyheter / 12.11.2012

JSN kasvaa kahdella paikalla

JSN:n kannatusyhdistyksen syyskokous päätti kokoopnanon kasvattamisesta syyskokouksessaan 9. marraskuuta.

Sekä median kiintiöön että yleisön kiintiöön tulee yksi lisäpaikka. Ensi vuoden alusta neuvostossa istuvat puheenjohtaja, kahdeksan median edustajaa ja viisi yleisön edustajaa. Aloite jäsenmäärän kasvattamisesta tuli Sanomalehtien liitolta, jolla nykyisin on täytettävänään yksi varsinainen ja kolme varajäsenen paikkaa.

Vuoden alusta Sanomalehtien liitto täyttää kaksi varsinaista ja kaksi varajäsenen paikkaa. Näin Sanomalehtien liiton valinnat edustavat paremmin sen kenttää, johon kuuluvat sanomalehtien lisäksi paikallislehdet ja kaupunkilehdet. Yleisön kiintiötä lisättiin myös, koska JSN:n kannatusyhdistys ei halunnut pienentää yleisön suhteellista osuutta.

 

SJL:n Niemisestä

puheenjohtaja

Syyskokous valitsi kannatusyhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2013 Journalistiliiton puheenjohtajan Arto Niemisen, joka nyt on hallituksen varapuheenjohtaja. Hallitukseen valittiin jäseniksi Riitta Pihlajamäki Yleisradiosta ja Jukka Holmberg Sanomalehtien liitosta. Nieminen ja Pihlajamäki jatkavat hallituksessa. Holmberg palasi hallitukseen muutaman vuoden tauon jälkeen. Kuluvana vuonna kannatusyhdistystä on johtanut johti Sanomalehtien liiton Pasi Kivioja.

 

Heikki Vento

neuvostoon

Journalistiliiton esityksestä politiikan toimittaja Heikki Vento Turun Sanomien Helsingin toimituksesta valittiin neuvoston uudeksi jäseneksi kaudelle 2013−2015. Hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen valittiin Salla Vuorikoski MTV3:sta. Suomen Kuvalehden toimittajan Tuomo Lappalaisen ja hänen varajäsenensä Lapin Kansan toimittajan Seija Lappalaisen kolmivuotiskausi päättyy kuluvan vuoden lopussa.

Neuvoston kasvusta johtuvat paikat täytetään vielä ennen vuodenvaihdetta avoimella haulla.

  

Oppilaitoksille

tervetuloa

JSN:n kannatusyhdistys vapauttaa journalismin alan koulut ja oppilaitokset liittymis- ja vuosimaksuista. Päätös on kädenojennus alan koulutukselle. Yhdistys toivoo, että alan eettiset säännöt ja niiden tulkinta voisivat näin tulla nykyistä aiemmin tutuiksi kaikille opiskelijoille. Muille liittymismaksu on 250 euroa ja vuosimaksu 350 euroa.

Yhdistys hyväksyi samalla helsinkiläisen Haaga-Helian Tuima-verkkolehden ja H2-aikakauslehden itsesääntelyn piiriin.

www.jsn.fi

 

 


Svara på förbundets löneundersökning

Finlands Journalistförbund gör en löneundersökning bland de medlemmar som är i ett anställningsförhållande. Information om löner, vilken ges direkt av medlemmarna, utgör grunden för en effektiv intressebevakning.

Manu Haapalainen får tillsvidareanställning vid tidningen Journalisten

Manu Haapalainen, 51, har fått en tillsvidareanställning vid tidningen Journalisten.

Fler tvister och omställningsförhandlingar – förbundet hjälper

Tvister som berörde Journalistförbundets medlemmars arbetsförhållanden, uppsägningar och arvoden ökade i fjol jämfört med året innan.