Nyheter / 18.05.2012

JSN antoi Journalistille langettavan päätöksen

Journalistissa julkaistun jutun mukaan kantelija oli antanut toimitukselle ohjeen käyttää talousjutun asiantuntijoina yhden pankkikonsernin edustajia. Neuvosto totesi, ettei lehti ottanut riittävästi huomioon kantelijan kommentteja, vaan esitti nimettömiltä lähteiltä saamansa väitteet tosiasioina.

 

JSN antoi keskiviikon 16.4. kokouksessaan  kahdeksan ratkaisua, joista langettavia oli viisi ja vapauttavia kolme. Journalistin lisäksi langettavan saivat Keskisuomalainen, Aamulehti, Hämeen Sanomat ja MTV3.

 

Vapauttavat päätökset tulivat Helsingin Uutisille ja Iltalehdelle sekä Kirkko & kaupunki -lehdelle, jossa julkaistusta pilapiirroksesta perussuomalaiset kansanedustajat olivat tehneet kantelun. Neuvoston mielestä Ville Rannan pilapiirros ei loukannut kansanedustajien ihmisarvoa, vaikka neuvosto pitikin ongelmallisena piirrokseen sisältynyttä ”Teidät sais ampua” -repliikkiä.

Julkisen sanan neuvoston päätökset ovat luettavissa neuvoston verkkosivuilta osoitteesta www.jsn.fi

JSN valitsi kokouksessaan järjestöneuvos, ekonomi, HuK Marja Irjalan, 63, Oulusta neuvoston varajäseneksi vuoden 2013 loppuun saakka. Irjala toimii Riitta Ollilan henkilökohtaisena varajäsenenä. Irjala valittiin kesken kolmivuotiskauden jäsenyyden jättäneen professori Liisa Niemisen tilalle.


Vädjan för att höja statsunderstöden för facklitteraturen

Fackboksförfattare måste få rätt till konstnärsstipendier. Rätta till obalansen 90% (skönliiteratur) – 10% (facklitteratur) i fördelningen av bilblioteksstipendier, vädjar sju samfund.

Ny förmån: Över 1000 erbjudanden i CityShoppari för Journalistförbundets medlemmar

Den finländska applikationen CityShoppari samlar över 1000 förmåner på upp till 2000 serviceställen.

Presskortet förnyas

Presskortet är Journalistförbundets medlemskort. Det digitala presskortet som du kan ladda ner i din mobil förnyas under sommaren. Framöver hittar du till exempel enklare alla dina medlemsförmåner  i presskortet-appen. Du behöver inte göra något för att presskortet-appen ska uppdateras.  Har du inte ännu ett digitalt presskort? Information om att beställa presskortet finns på förbundets webbplats