Nyheter / 02.09.2009

Journalistiliitto hämmästelee Asem-päätöstä

Ei valituslupaa, hovioikeuden niskoittelutuomio valokuvaajalle mielenosoituksessa jää voimaan. Suomen Kuvalehti vie asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen on pöyristynyt korkeimman oikeuden päätöksestä evätä valituslupa mielenosoituksessa niskoittelusta tuomitulta Suomen Kuvalehden valokuvaajalta. Tuomio tuli, kun kuvaaja ei totellut poliisin poistumiskäskyä viranomaisten taltuttaessa mielenosoitusta voimakeinoin syyskuussa 2006.

- Tämä on jo kolmas käsittämätön päätös tuomioistuimilta samassa tapauksessa, sanoo Nieminen. - Kyseessä on merkittävä ennakkotapaus, jolla rajoitetaan julkisen sanan toimintaa ja sitä kautta puututaan myös sananvapauteen.

- Jos tällainen ennakkopäätös jää voimaan, se tarkoittaa käytännössä sitä, että viranomainen voi milloin tahansa oman harkintansa perusteella kieltää median läsnäolon mielenosoitustilanteessa, sanoi Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen Helsingin Sanomille. - Kysymys on siitä, että lukijat, kuulijat ja katsojat eivät saa tietää, mitä tapahtuu.

Suomen Kuvalehti aikoo viedä asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT). Journalistiliitto tukee päätöstä.


Förbundet letar efter nya metoder för att få ekonomin i balans – intressebevakningen viktigast även i framtiden

Ska förbundet ha mindre internationellt arbete, förre nummer av tidningen Journalisten – eller borde verksamheten läggas om? Det ska fullmäktige bestämma på sitt möte i maj.

Svara på förbundets löneundersökning – hjälp förbundet att bevaka dina intressen

Journalistförbundet utreder nu medlemmarnas löner via en enkät. Det här gäller dig som jobbar i anställningsförhållande med månadslön – kolla din e-post!

Journalistförbundet vill att nästa regering tar fram stöd för de inhemska medierna och den inhemska kulturen

Journalistförbundet: ett permanent mediestöd på 30 miljoner euro per år. Avskaffa tidningsmomsen och identifiera drev mot journalister som brott mot demokratin.