Nyheter / 05.03.2013

Journalistiliiton jäsenmäärä laski

Suomen Journalistiliiton kaikista jäsenistä naisia oli 8742 eli 56,9 prosenttia ja miehiä 6617 eli 43,9 prosenttia. Nuorimmissa ikäryhmissä eli enintään 34-vuotiaissa naisten osuus oli kaksinkertainen miehiin nähden.

Työsuhteisten osuus jäsenistöstä säilyi 55,2 prosentissa; vuodenvaihteessa liittoon kuului  8484 työsuhteista jäsentä.

Osuuttaan kasvattivat puolellatoista prosenttiyksiköllä eläkeläiset (nyt 3310 jäsentä ja 21,6 prosenttia) ja puolella prosenttiyksiköllä kasvanut työttömien joukko. 721 työttömän muodostama 4,7 prosentin osuus on suurin yli kymmeneen vuoteen. Vuonna 1998 työttömiä oli 5,2 prosenttia liiton jäsenistä.

”Useita vuosia jatkunut työpaikkojen väheneminen, irtisanomiset ja laajalti toteutetut eläkepaketit sekä alan ikärakenteen muutokset heijastuvat väistämättä ammattiliiton jäsenrakenteeseen, vaikka järjestäytymisasteemme onkin edelleen hyvä, meidän alallamme jopa eurooppalaista huippua. Myös jäsenmaksu-uudistus on vaikuttanut jonkin verran poistumaan, mutta silloin syy ei ole pelkästään maksujen taso. Meiltä on myös lähtenyt jäseniä, jotka ovat todenneet tekevänsä muuta kuin tämän alan töitä”, puheenjohtaja Arto Nieminen kommentoi.

Lehdistön freelancereita oli vuoden vaihteessa 1567 eli 10,2 prosenttia ja radio- ja televisiofreelancereita 496 eli 3,2 prosenttia jäsenkunnasta. Kumpikin osuus aleni puolella prosenttiyksiköllä.

Puheenjohtaja Niemisen mukaan jäsenkehityksen taittuminen ei tullut yllätyksenä: ”Jo työssä olevien ja alalle tulevien journalistien mahdollisimman kattava rekrytointi jäseniksi on meille haaste, jonka otamme hyvin vakavasti.”

Opiskelevia jäseniä oli yhteensä 781 eli 5,1 prosenttia koko jäsenistöstä. Alalle opiskelevilla on nykyään täydet jäsenoikeudet, mutta he maksavat alennettua jäsenmaksua jäsenyytensä alkuvuosina.

Parhaillaan liitossa on valmisteilla muutos, jolla opiskelijoiden jäsenyyteen vaadittu puolen vuoden karenssi poistuisi ja alalle opiskeleva voisi liittyä liittoon heti opinnot aloitettuaan.


Svara på enkät om AI och kreativt jobb

Kopiosto och dess medlemsorganisationer utreder tillsammans hur upphovspersoner och förläggare inom den kreativa branschen förhåller sig till artificiell intelligens och användning av den i kreativt arbete.

Nya avtal för förlagsredaktörer och anställda inom pressen

Pressens anställda och förlagsredaktörerna har nya kollektivavtal. Medieförbundet, som representerar arbetsgivarna, har nu godkänt förhandlingsresultaten som nåddes 29 april.

Journalistförbundets fullmäktige godkände pressens och förlagsredaktörernas nya villkor

Journalistförbundets fullmäktige har i dag, fredagen 2 maj, godkänt förhandlingsresultaten för nya kollektivavtal, vilka uppnåddes i tisdags