Nyheter / 11.10.2010

Jokes-apuraha Tanja Aitamurrolle

Fil.lis. Tanja Aitamurto tutkii väitöskirjassaan, kuinka joukkoäly vaikuttaa journalismiin, journalistin työhön ja journalismin ansaintamalleihin.

Aitamurto tutkii, kuinka joukkoälyä voidaan parhaiten käyttää journalismissa, millaista lisäarvoa se tuo journalismiin ja kuinka joukkojen viisautta voi käyttää ansaintamallina, esimerkiksi joukkorahoituksen kautta. Tutkimus tuottaa tietoa siitä, kuinka joukkoälyä voidaan käyttää tehokkaasti hyödyksi journalistin työssä.

Joukkoäly perustuu ajatukseen, että tieto on tarkimmillaan, kun mahdollisimman hajautunut joukko on osallistunut sen tuottamiseen. Joukkoäly tunnetaan populäärimmin joukkojen viisautena, ja sen käyttö yleistyy niin journalismissa kuin muillakin aloilla esimerkiksi joukkoistamisen avulla.

Joukkoälyä voidaan käyttää myös avoimissa innovaatioprosesseissa, joissa esimerkiksi yrityksen tutkimus- ja kehitystyö avataan ulkopuolisille. Aitamurto tutkii, kuinka mediayhtiöt voivat käyttää avointa innovaatioprosessia toiminnassaan ja siten edistää tutkimus- ja kehitystoimintaansa. Hän myös selvittää tutkimuksessaan, kuinka avoimen tieteen käsitettä voi soveltaa journalismin tutkimuksessa.

Fil.lis. Tanja Aitamurto on vapaa toimittaja, ja hän kirjoittaa teknologiasta Helsingin Sanomissa Piilaakso-blogissaan ja hän avustaa säännöllisesti Yleisradiota Amerikkalaisia puheenvuoroja -sarjassa. Hän kirjoittaa tutkimuksestaan amerikkalaisessa Huffington Postissa sekä PBS MediaShiftissä. Aitamurrolla on journalistiikan lisensiaatin tutkinto Jyväskylän yliopistosta, ja hän on opiskellut innovaatiojournalismia Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa.

Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö jakaa apurahoja journalistien ammattitaidon kohottamiseen sekä sananvapauden edistämiseen. Vuonna 2009 säätiö jakoi apurahoja yhteensä 465 234 euroa. Apurahat rahoitetaan pääsääntöisesti Kopiosto-korvauksilla. Apuraha julkistettiin Pääkaupunkiseudun Journalismin päivillä Mediakeskus Lumessa.

Lisätietoa


Förbundet letar efter nya metoder för att få ekonomin i balans – intressebevakningen viktigast även i framtiden

Ska förbundet ha mindre internationellt arbete, förre nummer av tidningen Journalisten – eller borde verksamheten läggas om? Det ska fullmäktige bestämma på sitt möte i maj.

Svara på förbundets löneundersökning – hjälp förbundet att bevaka dina intressen

Journalistförbundet utreder nu medlemmarnas löner via en enkät. Det här gäller dig som jobbar i anställningsförhållande med månadslön – kolla din e-post!

Journalistförbundet vill att nästa regering tar fram stöd för de inhemska medierna och den inhemska kulturen

Journalistförbundet: ett permanent mediestöd på 30 miljoner euro per år. Avskaffa tidningsmomsen och identifiera drev mot journalister som brott mot demokratin.