Nyheter / 27.11.2012

Iskelmä vetkutteli langettavan uutisoinnissa, JSN moittii

Julkisen sanan neuvosto lähestyi Iskelmää avoimella kirjeellä kiinnittääkseen kanavan huomiota tapaan, jolla neuvoston langettava päätös tulee julkaista. Avoin kirje on julkaistu JSN:n verkkosivuilla www.jsn.fi

Iskelmältä meni viikkokausia, ennen kuin sen saama langettava päätös oli asianmukaisesti julkaistu ja julkaisemisesta oli raportoitu Julkisen sanan neuvostolle.

Tässä tapauksessa julkaisemisen olisi pitänyt onnistua alle viikossa. JSN ei kuitenkaan vielä turvautunut toiseen langettavaan päätökseen, vaan arveli tapahtumien johtuneen toisaalta kokemattomuudesta ja toisaalta väärinymmärryksistä.

Neuvosto antoi Iskelmälle piilomainonnasta langettavan päätöksen kokouksessaan 26.9.2012. Syynä oli, että radio-ohjelmassa asiantuntijana esiintynyt henkilö kehotti kuulijoita toistuvasti turvautumaan sellaisten terapeuttien apuun, joita hän itse kouluttaa. Kuuntelijoille ei kerrottu, että ohjelma kuuluu kaupalliseen tuoteperheeseen.

Päätös lähetettiin radiokanavalle heti seuraavana päivänä. Päätöksen julkaisusta ei kuulunut mitään. Kolmannen yhteydenoton jälkeen Iskelmä vastasi 11.10.2012.

Kanavan tavassa julkaista tieto langettavasta päätöksestä oli kuitenkin puutteita, minkä vuoksi neuvosto pyysi siihen tarkennuksia. Koska vastausta ei tullut, JSN:n puheenjohtaja päätti 8.11.2012 ottaa Iskelmän laiminlyönnin neuvoston käsittelyyn.

Käsittelystä luovuttiin, kun Iskelmä viimein vastasi. Neuvosto päätyi avoimeen kirjeeseen, jotta langettavan päätöksen julkaisun ongelmakohdat tulisivat muidenkin tiedotusvälineiden tietoon.

Lisätiedot: JSN/ puheenjohtaja Risto Uimonen 040-5520 206, tai neuvoston toimisto 09-1357 494. 


Förbundet letar efter nya metoder för att få ekonomin i balans – intressebevakningen viktigast även i framtiden

Ska förbundet ha mindre internationellt arbete, förre nummer av tidningen Journalisten – eller borde verksamheten läggas om? Det ska fullmäktige bestämma på sitt möte i maj.

Svara på förbundets löneundersökning – hjälp förbundet att bevaka dina intressen

Journalistförbundet utreder nu medlemmarnas löner via en enkät. Det här gäller dig som jobbar i anställningsförhållande med månadslön – kolla din e-post!

Journalistförbundet vill att nästa regering tar fram stöd för de inhemska medierna och den inhemska kulturen

Journalistförbundet: ett permanent mediestöd på 30 miljoner euro per år. Avskaffa tidningsmomsen och identifiera drev mot journalister som brott mot demokratin.