Nyheter / 11.10.2012

IS:n Paunoselle Jokesin suurapuraha

Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön 18 300 euron Jokes-apurahan saa tänä vuonna Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Timo Paunonen. Apuraha myönnetään Kuka kaivaa pääministerin poliittisen haudan? -väitöskirjaan.

 

Paunonen käsittelee tutkimuksessaan poliitikkojen ja toimittajien välisiä suhteita neljän pääministerin eli Harri Holkerin, Esko Ahon, Paavo Lipposen ja Matti Vanhasen kausilla vuosina 1987–2010.

”Kyse on suomalaisen sodanjälkeisen poliittisen historian suurimmasta murroksesta: politiikkaa ryhdyttiin tekemään julkisuudessa ja osittain julkisuuden ehdoilla. Toisaalta kansalaisten tiedot yhteiskunnasta ovat nykyisin mediavälitteisiä tai median suodattamia: politiikasta muodostuva kuva riippuu paljolti mediaesityksistä tai esiintymisistä”, Paunonen sanoo.

Tutkimuksessa tarkastellaan, miten toimittajien ja poliitikkojen suhteet ovat kehittyneet ja muuttuneet mediaympäristön murroksessa. Aihetta selvitetään pääministereiden julkisuuskuvan kautta. Tutkimuksessa etsitään vastauksia kysymyksiin, miten poliitikkojen ja toimittajien välinen vuorovaikutussuhde muuttui tarkastelujaksolla, oliko politiikan journalismin kriittisyydessä eroja eri pääministereiden aikana ja mikä on julkisuuden vaikutus politiikan päätöksenteossa.

Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö on jakanut Jokes-apurahoja vuodesta 1999. Apuraha myönnetään ammatissa toimivan journalistin jatko-opiskeluun, ammattia täydentävään opiskeluun, tutkimustyöhön tai muuhun perusteltuun tarkoitukseen.

Lisätietoa: Timo Paunonen puh 040 527 4643

 

5000 euron työskentelyapuraha  Eeva-Liisa Hynyselle ja Anne Ignatiukselle 

Toimittaja Anne Ignatiukselle ja toimittaja Eeva-Liisa Hynyselle Jokes myönsi 5000 euron työskentelyapurahan. Freelance-toimittaja Ignatius saa apurahan ruoan ravintoarvoja käsittelevän jutun taustatyöhön ja kirjoittamiseen. Samoin freenä työskentelevä Hynynen käyttää apurahansa Kuntatalouskirjan kirjoittamistyöhön.

Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö myöntää nyt toista kertaa näitä työskentelyapurahoja journalistiseen työhön. Apurahalla halutaan antaa journalistille mahdollisuus ottaa aikaa arkityöstään, perehtyä syvällisemmin ja tutkia tarkemmin juttuaihettaan.

 

Lisätietoa työskentelyapurahojen saajilta:

Eeva-Liisa Hynynen

Anne Ignatius, 040 720 4651

 

Mikä Jokes? 

Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö on jakanut Jokes-apurahoja vuodesta 1999. Apuraha myönnetään ammatissa toimivan journalistin jatko-opiskeluun, ammattia täydentävään opiskeluun, tutkimustyöhön tai muuhun perusteltuun tarkoitukseen.

Jokes jakaa vuosittain satoja apurahoja journalisteille eri tarkoituksiin. Säätiön myöntämät apurahat rahoitetaan Kopiosto-korvauksin, jotka kertyvät kopioidun lehdistöaineiston ns. toissijaisesta käytöstä. Parhaillaan on menossa Journalistiliiton jäsenille suunnattu yleinen haku. Tietoja hausta ja säätiön toiminnasta:

http://www.jokes-saatio.fi/

Säätiön asiamies Anna Kähkönen 050 551 3961

 


Fler tvister och omställningsförhandlingar – förbundet hjälper

Tvister som berörde Journalistförbundets medlemmars arbetsförhållanden, uppsägningar och arvoden ökade i fjol jämfört med året innan.

Kopiosto säkerställer att man får ersättning då verk och tv-program kopieras

Med sina heltäckande användningslicenser säkerställer Kopiosto att den kreativa branschen får de ersättningar den har rätt till för användningen av verk.

Marja Honkonen är Journalistens nya chefredaktör

Marja Honkonen, magister i samhällsvetenskaper, är Journalistens nya chefredaktör. Hon inleder sitt arbete genast.