Nyheter / 10.11.2008

Hyvärinen esittää nettivaltuutettua

Hyvärinen esitteli ajatuksensa JSN:n 40-vuotisjuhlassa Helsingissä maanantaina.

Hyvärinen esittää, että nettivaltuutetun johdolla laadittaisiin hyvän nettitavan ohjeet ja käytännöt. Ihmiset voisivat tehdä valtuutetulle kanteluita, kun he kokevat jonkin kirjoituksen tai muun nettimateriaalin rikkovan hyviä nettitapoja.

"Sitten tulisi harkittavaksi, tulisiko valtuutetun voida määrätä sanktioita. Ne voisivat olla taloudellisia sanktioita tai sen tyyppisiä kuin Julkisen sanan neuvostollakin, eli rikkoja velvoitettaisiin julkaisemaan päätösteksti", Hyvärinen sanoo Helsingin Sanomille.

Hyvärinen korostaa, ettei hän halua rajoittaa sananvapautta netissä vaan karsia törkeimpiä ylilyöntejä.

Hän toteaa, ettei uusi valtuutettu sekaantuisi perinteisten viestimien toimintaan netissä, koska niitä koskevat jo nykyisin Julkisen sanan neuvoston ohjeet.

"Valtuutettu voisi käsitellä muiden kotimaisten nettiyhtiöiden, keskustelupalstojen ja vaikka blogien kirjoituksia. Tietenkään sillä ei myöskään olisi toimivaltaa ulkomaisille sivuille", Hyvärinen pohtii.

Hyvärisen mielestä uusi nettivaltuutetun toimisto vaatisi ainakin valtion rahoituksen. Lisäksi erilaiset nettipalveluita pyörittävät yhtiöt voisivat rahoittaa sen toimintaa. "Valtuutetun toiminta voisi nostaa netin arvostusta, mikä olisi myös yhtiöiden etu", Hyvärinen uskoo.

Hyvärinen toisti 40-vuotisjuhlapuheessaan myös aiemman esityksensä, jonka mukaan netin keskustelupalstoille saisi kirjoittaa vain omalla nimellään. Nimimerkkiä voisi käyttää vain poikkeustapauksissa.

Hänen mukaansa internetkin tarvitsee säätelyä. "Ajatteluun ei mahdu, että netin fantastisia mahdollisuuksia tärvätään herjauksiin, vihapropagandaan, pornografiaan, terrorismiin, väkivaltaan sekä lasten ja nuorten elämää tuhoaviin aineistoihin. Tämäntyyppisten sivustojen karsiminen ei mielestäni ole sensuuria", Hyvärinen toteaa.


Svara på enkät om AI och kreativt jobb

Kopiosto och dess medlemsorganisationer utreder tillsammans hur upphovspersoner och förläggare inom den kreativa branschen förhåller sig till artificiell intelligens och användning av den i kreativt arbete.

Nya avtal för förlagsredaktörer och anställda inom pressen

Pressens anställda och förlagsredaktörerna har nya kollektivavtal. Medieförbundet, som representerar arbetsgivarna, har nu godkänt förhandlingsresultaten som nåddes 29 april.

Journalistförbundets fullmäktige godkände pressens och förlagsredaktörernas nya villkor

Journalistförbundets fullmäktige har i dag, fredagen 2 maj, godkänt förhandlingsresultaten för nya kollektivavtal, vilka uppnåddes i tisdags