Nyheter / 12.05.2014

EIT: Tulkinnanvarainen otsikko voi johtaa rikostuomioon

Ilta-Sanomat otsikoi 8.7.2004 uutisen: ”Vantaan surmatulla yhteyksiä K.U:hun?”. Uutisen leipätekstissä tarkennettiin, ettei K.U:lla ole yhteyksiä surmantekijään. Uutinen oli myös täysin paikkansapitävä.

Vantaalla surmatun henkilön epäiltiin salakuljettaneen rahaa Virosta Suomeen. Rahojen arveltiin kuuluvan K.U:lle, jota epäiltiin törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Tämä oli se yhteys, jota otsikossa tarkoitettiin.

EIT katsoi, että otsikko antoi tavalliselle lukijalle oletuksen siitä, että K.U olisi jollain tavalla surmasta vastuussa. K.U oli julkisuuden henkilö ja hän oli laajasti esillä mediassa.

”Ratkaisu oli yllätys ja se poikkeaa EIT:n ja KKO:n aiemmasta linjasta", sanoo Journalistiliiton työehtoasiamies Jussi Salokangas.

"EIT on aiemmin todennut, että sananvapauteen kuuluu se, että uutinen voi olla provosoiva tai häiritsevä. Julkisuudessa aktiivisesti esiintyneellä henkilöllä on alempi yksityisyyden suoja kuin tavallisella kansalaisella. Uutinen oli täysin paikkansapitävä, mutta otsikon kaksoismerkitys näyttäisi johtaneen toimittajan rikosvastuuseen.”


Förbundet letar efter nya metoder för att få ekonomin i balans – intressebevakningen viktigast även i framtiden

Ska förbundet ha mindre internationellt arbete, förre nummer av tidningen Journalisten – eller borde verksamheten läggas om? Det ska fullmäktige bestämma på sitt möte i maj.

Svara på förbundets löneundersökning – hjälp förbundet att bevaka dina intressen

Journalistförbundet utreder nu medlemmarnas löner via en enkät. Det här gäller dig som jobbar i anställningsförhållande med månadslön – kolla din e-post!

Journalistförbundet vill att nästa regering tar fram stöd för de inhemska medierna och den inhemska kulturen

Journalistförbundet: ett permanent mediestöd på 30 miljoner euro per år. Avskaffa tidningsmomsen och identifiera drev mot journalister som brott mot demokratin.