EIT: Reinin naisystävän nimen sai kertoa

UM Tiedote 103/2010
6.4.2010

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on tänään antanut kuusi Suomea koskevaa tuomiota, jotka koskevat sananvapautta.

Tuomioista viisi liittyy samaan asiakokonaisuuteen, joka koskee sananvapauden ja yksityisyyden suojan välistä rajankäyntiä julkisuuden henkilöön liittyvän uutisoinnin yhteydessä. Ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa turvattua oikeutta sananvapauteen on EIT:n mukaan rikottu kaikissa viidessä tapauksessa.

Ensimmäinen tuomio koskee yhdistettyä rikos- ja siviiliasiaa, jossa A ja B olivat kansallisessa tuomioistuimessa vaatineet vahingonkorvausta kolmelta päätoimittajalta ja yhdeltä toimittajalta sen johdosta, että kahdessa aikakauslehdessä julkaistut artikkelit rikkoivat B:n yksityisyyden suojaa.

Artikkelit koskivat A:n kodissa tapahtunutta välikohtausta, jonka seurauksena A oli tuomittu käräjäoikeudessa ehdonalaiseen vankeuteen ja B sakkoon.

Viimeisenä kansallisena oikeusasteena asiaa käsitellyt hovioikeus tuomitsi neljä toimittajaa yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä sakkorangaistuksiin sekä maksamaan B:lle yhteensä 8 000 euroa vahingonkorvausta sekä korvausta oikeudenkäyntikulujen perusteella. Toimittajat valittivat EIT:hen väittäen muun muassa, että heidän sananvapauttaan oli rajoitettu tavalla, josta ei oltu ennakoitavalla tavalla säädetty kansallisessa laissa.

EIT huomioi, että mikäli toimittajat olivat olleet epätietoisia siitä, johtaisiko B:n henkilöllisyyden paljastaminen rikosvastuuseen, heidän olisi pitänyt pyytää lainopillisia neuvoja tai olla paljastamatta B:n henkilöllisyyttä. Ammattimaisten toimittajien voitiin lisäksi olettaa olevan tietoisia journalistien ohjeiden ja Julkisen sanan neuvoston ratkaisujen sisällöstä.

EIT piti B:tä yksityishenkilönä. B oli kuitenkin ollut osallisena naimisissa olevaa julkisuuden henkilöä A koskeneessa välikohtauksessa ja suhteessa A:n kanssa. Sekä A että B tuomittiin välikohtauksen perusteella syyttäjän vaatimiin rangaistuksiin. EIT:n mukaan B oli näin ollen astunut julkisuuteen. EIT huomioi, että artikkelit olivat perustuneet pääosin A:n antamaan haastatteluun, eikä B:n elämästä oltu annettu yksityiskohtaisia tietoja. B:n henkilöllisyyden paljastaminen oli palvellut julkista etua. EIT huomioi myös, että B:n henkilöllisyys oli ollut esillä tiedotusvälineissä jo aiemmin ja että artikkelit liittyivät läheisesti A:n irtisanomiseen. EIT:n mukaan myös toimittajille annettujen tuomioiden suuruus oli epäsuhteessa toimittajien sananvapauden kanssa. Näillä perusteilla EIT katsoi, että ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa oli rikottu.

EIT määräsi valtion korvaamaan neljälle toimittajalle yhteensä 22 000 euroa aineellisen vahingon perusteella, kullekin 2 000 euroa aineettoman vahingon perusteella sekä kaikille valittajille yhteensä 5 000 euroa oikeudenkäyntikulujen perusteella.

Toinen tuomio liittyy edellä mainittuun tapaukseen. Siinä sanomalehti oli julkaissut B:stä suurikokoisen valokuvan. Hovioikeus oli pitänyt uutisointia ja B:n kuvan julkaisemista tarpeettomana ja siten epäasiallisena ja määrännyt kustannusosakeyhtiön maksamaan vahingonkorvausta muun muassa henkisestä kärsimyksestä 5 000 euroa. Hovioikeus oli hylännyt sanomalehden päätoimittajaan kohdistuneen syytteen.

EIT katsoi ensimmäisen tuomion yhteydessä mainituin perustein, että ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa oli tässäkin yhteydessä rikottu ja määräsi valtion maksamaan kustannusosakeyhtiölle vahingonkorvauksena aineellisesta vahingosta 12 000 euroa sekä oikeudenkäyntikulujen perusteella 4 000 euroa.

Myös kolmas tuomio liittyy ensimmäisessä tuomiossa selostettuun välikohtaukseen. Tapauksessa hovioikeus oli tuominnut yhden toimittajista maksamaan vahingonkorvauksia B:lle, koska tämä oli käsitellyt B:n yksityiselämää kuvallisissa lehtiartikkeleissa laajalti sekä tavalla, joka hovioikeuden mukaan loukkasi B:n yksityisyyden suojaa. Hovioikeus tuomitsi toimittajan sakkorangaistukseen sekä maksamaan B:lle yhteisvastuullisesti 4000 euroa vahingonkorvausta.

EIT:n mukaan artikkelit käsittelivät sekä A:ta että B:tä. Artikkelit, joissa tapahtumia oli esitelty värikkäästi, oli julkaistu heti A:ta ja B:ta koskeneiden tuomioiden antamisen jälkeen. EIT katsoi edellä mainituin perustein ihmisoikeussopimuksen artiklaa 10 rikotun ja määräsi valtion maksamaan valittajalle vahingonkorvauksena aineellisesta vahingosta 2 000 euroa sekä oikeudenkäyntikuluina 3 000 euroa.

Myös neljäs tuomio koskee B:tä koskevia lehtiartikkeleita, jotka liittyivät ensimmäisen tuomion yhteydessä selostettuun välikohtaukseen. Artikkeleissa oli käsitelty muun muassa mainittuun välikohtaukseen liittyneitä tapahtumia, välikohtauksen seurauksia sekä annettu B:n henkilöllisyyttä koskevia tietoja sekä taustatietoja. Osa tiedoista oli julkaistu ensimmäistä kertaa ja ennen välikohtausta koskevien tuomioiden antamista. B:tä koskevat tiedot oli artikkeleissa pääosin rajattu hänen välikohtauksen perusteella saamaansa tuomioon. Toimittajat ja kustannusyhtiö oli tuomittu hovioikeudessa vahingonkorvauksiin. He valittivat vahingonkorvaustuomiosta EIT:hen.

EIT katsoi edellä mainituin perustein, että ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa oli rikottu ja määräsi valtion maksamaan vahingonkorvauksena aineellisesta vahingosta kaikille valittajille yhteensä 12 000 euroa, vahingonkorvauksena aineettomasta vahingosta toimittajille kullekin 2 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluina yhteensä 4 000 euroa.

Viidennessä tuomiossa ensimmäisen tuomion yhteydessä selostettuun välikohtaukseen liittyen hovioikeus tuomitsi toimittajat sakkorangaistuksiin B:n yksityisyyden suojaan kohdistuneen loukkauksen perusteella. Lisäksi toimittajat tuomittiin yhdessä kustannusyhtiön kanssa maksamaan vahingonkorvausta. Toimittajat ja kustannusosakeyhtiö valittivat hovioikeuden päätöksestä EIT:hen.

Tässäkin tapauksessa EIT katsoi aiemmin mainituin perustein ihmisoikeussopimuksen artiklaa 10 rikotun ja määräsi valtion maksamaan vahingonkorvauksena aineellisesta vahingosta kaikille valittajille yhteensä 39 000 euroa sekä vahingonkorvauksena aineettomasta vahingosta kullekin toimittajalle 5 000 euroa. Yksi tuomari esitti asiassa eriävän mielipiteensä.

Kuudes tuomio ei kuulu edellisten kanssa samaan asiakokonaisuuteen, vaan koskee tapausta, jossa aikakauslehden päätoimittaja ja toimittaja oli käräjä- ja hovioikeudessa tuomittu törkeän kunnianloukkauksen perusteella sakkoon kyseisessä aikakauslehdessä julkaistun artikkelin vuoksi. Lisäksi aikakauslehti, päätoimittaja ja toimittaja oli molemmissa oikeusasteissa tuomittu maksamaan yhteensä 89 000 euroa vahingonkorvausta aineettoman vahingon sekä oikeudenkäyntikulujen perusteella. Artikkelin mukaan mestaritason pesäpallojoukkueen pelaajat olivat syyllistyneet raiskaukseen. Tapauksesta ei artikkelin julkaisuhetkellä oltu käynnistetty poliisitutkintaa.

Aikakauslehti, päätoimittaja ja toimittaja valittivat EIT:hen. Valittajien mukaan kunnianloukkaustuomio oli loukannut heidän sananvapauttaan. Artikkeli oli valittajien mukaan käsitellyt yleisesti kiinnostavaa asiaa, jonka julkaisemiseen oli ollut julkaisuhetkellä painavia syitä. Artikkeli oli perustunut väitetyn raiskauksen uhrin kirjalliseen lausumaan, jonka kaksi todistajaa oli vahvistanut. Tapauksessa oli kyse törkeästä rikosepäilystä, eikä ketään pelaajista oltu mainittu nimeltä. Lehti oli myöhemmin julkaissut pelaajien vastineen.

Valittajat, hallitus ja EIT olivat yhtä mieltä siitä, että valittajien sananvapautta oli tapauksessa rajoitettu. EIT:n mukaan sananvapauden rajoituksesta oli säädetty laissa ja että sen perusteltuna tavoitteena oli ollut muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaaminen.

EIT huomioi muun muassa, ettei artikkeli ollut sensaatiohakuinen. Koska artikkelissa ei oltu lainkaan mainittu sitä, ettei törkeää rikosepäilyä koskevaa tutkintaa oltu aloitettu, valittajat eivät EIT:n mukaan olleet osoittaneet julkaisemisen merkitystä julkisen edun kannalta. EIT:n mukaan artikkeli oli loukannut pelaajien kunniaa, koska väitetty raiskaus esitettiin siinä tosiasiana, vaikka sitä koskeva rikostutkinta aloitettiin vasta artikkelin julkaisemisen jälkeen. Jutussa ei EIT:n mukaan ollut kyse toimittajien lähdesuojasta, sillä valittajia ei oltu missään oikeudenkäynnin vaiheessa pyydetty paljastamaan lähteitään.

EIT:n mukaan kansallisessa oikeudenkäynnissä maksettavaksi tuomitusta 89 000 euron vahingonkorvaussummasta jäi maksettavaksi neljä- tai viisituhatta euroa yksittäiselle pelaajalle. Yksittäisen kunnianloukkauksen uhrin hyväksi tullut vahingonkorvauksen määrä oli EIT:n mukaan osoitus siitä, että kansalliset tuomioistuimet olivat pyrkineet oikeasuhtaisella tavalla havainnollistamaan valittajien sananvapauden suojan ja tapahtuneen kunnianloukkauksen välistä suhdetta. EIT totesi myös, että kunnianloukkauksen perusteella toimittajalle tuomittava vankeusrangaistus täyttäisi ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan vaatimukset vain poikkeuksellisesti.

Vaikka tapauksessa tuomittu rangaistus oli melko vakava, EIT piti sitä tapauksen erityisolosuhteissa oikeasuhtaisena, kun otettiin huomioon tapauksessa arvioitavina olevat, vastakkaiset intressit. Kunnianloukkauksesta tuomittavan rangaistuksen vakavuus ja vahingonkorvauksen määrä kuuluivat valtion harkintavallan piiriin. Vaikka annetulla tuomiolla oli EIT:n mukaan lamauttava vaikutus tiedotusvälineiden vapauteen, kolmansien osapuolten maineen turvaamista ja olettamaa heidän syyttömyydestään oli pidettävä tärkeämpinä. Näin oli erityisesti tapauksessa, joka koski väitteitä vakavista seksuaalirikkomuksista. EIT totesi äänin 5-2, ettei ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa oltu tapauksessa rikottu.

Lisätietoja: yksikön päällikkö Arto Kosonen, puh. 09 1605 5729, lainsäädäntösihteeri Martina Törnkvist, puh. 09 1605 5727, ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden yksikkö