Nyheter / 28.01.2013

Alma-juttu kääntyi hovissa Korhosen voitoksi

Helsingin hovioikeus katsoi käräjäoikeuden 2011 antamasta ratkaisusta poiketen, että Kai Telanne purkaessaan Johanna Korhosen Lapin Kansan päätoimittajasopimuksen 2008 asetti tämän epäedulliseen asemaan Korhosen sukupuolisen suuntautumisen takia.

Tuomiossa todetaan Telanteen purkaneen Korhosen sopimuksen saatuaan tietää, "ettei Korhonen ollut kertonut rehellisesti seksuaaliseen suuntautumiseensa liittyvistä seikoista, vaikka työnantajalla ei ole tällaisiin tietoihin oikeutta, ja tällä tavoin välillisesti syrjinyt Korhosta."  

Telanteen saama rangaistus on 15 päiväsakkoa. Yhteensä 6 800 euron sakkojen lisäksi Telanteen on maksettava Korhoselle tämän oikeudenkäyntikuluja 12 600 euroa. 

Hovioikeuden ratkaisu on enemmistöpäätös. Enemmistönä oli kaksi hovioikeudenneuvosta. 

Vähemmistöön jäänyt hovioikeudenlaamanni jätti eriävän mielipiteen. Kai Telanteen syylliseksilukemisessa hän oli enemmistön kanssa samaa mieltä eli katsoi Telanteen välillisesti syrjineen Johanna Korhosta tämän sukupuolisen suuntautumisen takia.

Eriävässä mielipiteessä viitataan Korhosen omasta menettelystä mahdollisesti seuranneeseen luottamuksen menetykseen. Näin hovioikeudenlaamanni katsoo rikoksen Telanteen syyllisyyteen nähden kokonaisuutena arvostellen vähäiseksi. Tämän vuoksi hän olisi jättänyt tuomitsematta Telanteelle määrätyn rangaistuksen.

Johanna Korhosen toiminta ennen sopimuksen purkamista näkyy myös virallisen päätöksen perusteluissa ja Kai Telanteen saaman rangaistuksen mitoituksessa. Korhosen mainitaan kertoneen työhaastattelussa tosiasioita vastaamattomasti puolisonsa poliittisesta aktiivisuudesta ja julkistaneen nimitysuutisensa sopimuksen vastaisesti ennen aikojaan.

Oikeuden mielestä tämä on ollut omiaan herättämään Telanteessa epäluottamusta, ja ollut osasyynä työsuhteen purkuun.

Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen pitää hovioikeuden ratkaisua monella tapaa merkittävänä: "Syrjintätuomio sukupuolisen suuntautumisen takia on sinällään tärkeä linjanveto. Yhtä harvinaista lienee se, että että näin merkittävässä asemassa oleva viestinätyrityksen johtaja saa tuomion syrjintäjutussa."

Nyt saatu rikosjutun ratkaisu oli Johanna Korhoselle jo toinen voitto hänen Alma Mediaa vastaan käymissään oikeusjutuissa. Vuonna 2010 siviilioikeudenkäynnin päätteeksi Alma tuomittiin maksamaan hänelle 80 000 vahingonkorvauksena laittomasta irtisanomisesta.

Alma Median tiedotteen mukaan Kai Telanne harkitsee valitusluvan hakemista Korkeimmalta oikeudelta. Myös kihlakunnansyyttäjä Tuire Tamminen on Ylen uutisten mukaan harkitsemassa samaa. Tamminen kertoi Ylelle, että häntä vaivaa hovioikeuden perusteluissa Korhosen puolison poliittiselle aktiivisuudelle annettu painoarvo.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen päättyy 2. huhtikuuta.

(PV)


Svara på enkät om AI och kreativt jobb

Kopiosto och dess medlemsorganisationer utreder tillsammans hur upphovspersoner och förläggare inom den kreativa branschen förhåller sig till artificiell intelligens och användning av den i kreativt arbete.

Nya avtal för förlagsredaktörer och anställda inom pressen

Pressens anställda och förlagsredaktörerna har nya kollektivavtal. Medieförbundet, som representerar arbetsgivarna, har nu godkänt förhandlingsresultaten som nåddes 29 april.

Journalistförbundets fullmäktige godkände pressens och förlagsredaktörernas nya villkor

Journalistförbundets fullmäktige har i dag, fredagen 2 maj, godkänt förhandlingsresultaten för nya kollektivavtal, vilka uppnåddes i tisdags