Nyheter / 20.09.2012

TS-yhtymän yt-kutsu nostatti suuttumuksen

Muun muassa Turun Sanomia ja Salon Seudun Sanomia sekä useita paikallislehtiä julkaiseva TS-konserni aloittaa maanantaina 24. syyskuuta vuoden toiset yt-neuvottelunsa, jotka kohdistuvat emoyhtiö TS-yhtymä Oy:öön ja Turun Tietokuvaan. Vähennystarpeeksi tuotannollisin ja taloudellisin syin on ilmoitettu 80 henkeä runsaan 400 työntekijän joukosta. Kutsussa ei ilmoitettu, miten leikkaukset jakautuisivat henkilöstöryhmittäin.

Kutsu on jatkoa ankaralle leikkauslinjalle, joka käynnistyi vuonna 2009 kaksilla yt-neuvotteluilla. Jatkoa seurasi Turun Tietokuvassa 2011. Tänä keväänä olivat yt-vuorossa Turun Sanomien aluetoimitukset, Salon Seudun Sanomat ja kahdeksan paikallislehteä.

”Juhannuksen alla päättyneiden neuvottelujenkaan ratkaisuja ei ole ehditty ottaa käyttöön, kun meidän pitää jo neuvotella uusista leikkauksista. Voimavarat  toimitustyössä on jo valmiiksi erittäin rajalliset, ja olemmekin ihmetelleet, mistä enää voidaan leikata”, Turun Sanomien toimituksen pääluottamusmies Erja Hyytiäinen sanoo.

”Aikaisempien yt-kierrosten aikaan täällä on tunnettu lähinnä pelkoa oman työpaikan puolesta. Nyt vahvin tuntemus toimituksessa onkin suuttumus. Ihmiset ajattelevat, etteikö mikään riitä – me olemme yrittäneet kaikkemme ja tehneet työtä ankarasti kuormitettuina niin täysillä kuin yleensä voi. Meillä ja meidän työmotivaatiollamme ei näytä olevan mitään merkitystä työnantajalle."

”Varoitimme jo aiemmin, että leikkaukset toimituksissa heikentävät lehtien laatua ja uhkaavat niiden levikkiä. Nyt pelkoa levikin alenemisesta käytetään perusteluna leikkauksille. Tämä vaikuttaa kierteeltä, jolle ei loppua näy”, Hyytiäinen toteaa.

Vuoden 2009 alussa TS-konsernissa oli yli 600 työntekijää. Jos nyt ilmoitettu leikkaustarve realisoituu, tuo joukko olisi huvennut kolmessa vuodessa lähes puoleen. 

Journalistiliiton käytäntönä on nimetä työehtojuristejaan tukihenkilöiksi kentällä käytäviin yt-prosesseihin. Turun neuvotteluissa tehtävää hoitaa Tytti Oras. Hänen mielestään on kyseenalaista käyttää leikkausten perusteluna tilausten arvonlisäveroa, jonka todellisista vaikutuksista ei vielä ole tietoa: ”Mieluumminkin voisi kysyä, aiotaanko työtekijöillä näin maksattaa Sanomien osuuden osto painotalo  Hansaprintistä.”

”TS-yhtymä tuntuu täysin sivuuttaneen sen tosiasian, että hyvinvoiva ja motivoitunut työntekijä on yritykselle kaikkein tuottavin. Jatkuva supistamisten kierre ja välinpitämättömyys työntekijöiden tilanteesta toimivat päinvastaisella tavalla. Työnantajalla on nyt viime hetki kantaa vastuuta ja lähteä mahdollistamaan tukitoimia niin irtisanomisuhan alla oleville kuin irtisanottavillekin. Työhyvinvointia ei saa ulkoistaa vain työterveyshuollon tehtäväksi.”

”Tässä tilanteessa meidän jäsenemme ansaitsevat liitoltaan kaiken mahdollisen avun. TS-konsernissa on tehostettujen tukitoimien paikka”, Oras sanoo.

 


Fullmäktige diskuterade välmående i branschen, förbundets placeringar och förbundets ekonomi 

Journalistförbundets fullmäktige som samlades 22–23 maj i Helsingfors förde en initierad och lång diskussion om välmående och ork i mediebranschen.   

Fullmäktige önskade att förbundet utreder olika sätt att stötta journalisters arbetsvälmående och lösningar för att hjälpa dem som kämpar med orken.

Journalistförbundet: ”Sluta döda journalister i Gaza”

Sluta döda journalister i Gaza, kräver Finlands Journalistförbund i ett ställningstagande.

Flera premieras för förtjänstfullt arbete för medlemmarnas och förbundets bästa

Journalistförbundet delade ut utmärkelser till dem som gjort en organisationsgärning eller något extra för arbetsgemenskapen.