Nyheter / 13.11.2012

Kirveslinja jatkuu Turun Sanomissa

TS-Yhtymän emoyhtiö TS-Yhtymä Oy ja Turun Tietokuva Oy ilmoittivat tiistaina vähentävänsä väkeä enintään 60 hengellä. Turun Sanomien uutisen mukaan Irtisanomisten ohella vähennyksiä toteutetaan eläke- ja muina vapaaehtoisina järjestelyinä, ja lomautuksetkin ovat mahdollisia.

”Yt-neuvottelujen alla vähennystarpeeksi ilmoitettiin yhteensä 80 henkilötyövuotta, joista toimitukselliseen väkeen piti kohdistuman tasan neljännes. Lopputuloksessa journalistista työvoimaa vähennetään 17,5 henkilötyövuodella. Tästä 4,5 vuotta on vapaaehtoisia järjestelyjä, ja 13 henkilötyövuotta toteutuu työnantajan tahdosta irtisanomisilla ja osa-aikaistamisilla”, toimituksen pääluottamusmies Erja Hyytiäinen kertoo.

Itse joulukuussa toiseen työpaikkaan siirtyvä Hyytiäinen toteaa, että nyt toteutuvien supistusten jälkeen Turun Sanomien journalistien määrä on vuoteen 2009 verrattuna pudonnut 40 prosenttia:

”Lakkautettu on vain ulkomaantoimitus ja nyt alueellinen kaapelitelevisiotoiminta, mutta muuten on pyritty jatkamaan entiseen malliin. Jokainen voi laskea, miten toimitus pystyy työskentelemään suoriutuakseen kaikesta sille annetusta työstä. Perustelut neuvotteluille ja vähennyksille olivat tuotannollisia. Erimielisyyttä työnantajan kanssa oli siitä, vähentävätkö nämä  tuotannon ratkaisut todellakin työtä.”  

Turun Sanomien mukaan eri puolilla Lounais-Suomea lähetettävän TSTV-kaapelikanavan toiminta päättyy vaiheittain vuoden loppuun mennessä. Videokuvatuotanto keskitetään jatkossa internetiin Turun Sanominen verkkosivuille.

TS:n mukaan toimitus jatkaa edelleen yhteistyötä MTV3:n kanssa ja tuottaa omien verkkosivujensa ohella uutismateriaalia valtakunnan tv-kanavalle. Lehti myös kertoi tiistaina jatkavansa omalla aluetoimituksella Helsingissä sen jälkeen kun maakuntalehtien yhteistoimitus pääkaupungissa puretaan ensi vuonna. 


Fullmäktige diskuterade välmående i branschen, förbundets placeringar och förbundets ekonomi 

Journalistförbundets fullmäktige som samlades 22–23 maj i Helsingfors förde en initierad och lång diskussion om välmående och ork i mediebranschen.   

Fullmäktige önskade att förbundet utreder olika sätt att stötta journalisters arbetsvälmående och lösningar för att hjälpa dem som kämpar med orken.

Journalistförbundet: ”Sluta döda journalister i Gaza”

Sluta döda journalister i Gaza, kräver Finlands Journalistförbund i ett ställningstagande.

Flera premieras för förtjänstfullt arbete för medlemmarnas och förbundets bästa

Journalistförbundet delade ut utmärkelser till dem som gjort en organisationsgärning eller något extra för arbetsgemenskapen.