Nyheter / 19.01.2010

Brax ei yritä murtaa lähdesuojaa

Oikeusministeri Tuija Brax korosti päätoimittajien lähdesuojaseminaarissa maanantaina lähdesuojan erityistä merkitystä vallanpitäjien toiminnan kontrolloimisessa.

- Lähdesuojan murtamismahdollisuuksiin onkin syytä suhtautua erittäin pidättyvästi ja oma näkemykseni lähdesuojan murtamismahdollisuuksien laajentamiseen on kriittinen.

Ministeri haluaa silti estää ongelmia, joita tietovuodot aiheuttavat yksityisille kansalaisille.

- Erityisesti silloin, kun salassapitovelvollisen lainvastaisesti antamat tiedot ovat virheellisiä tai puutteellisia ja niiden julkaisemisesta on aiheutunut vakavia seurauksia tietojen kohteelle, olisi tarpeen voida punnita lähdesuojan merkitystä suhteessa yksityisen henkilön kärsimään vahinkoon, sanoi Brax.

Lähdesuoja suojaa tietolähteitä. Lain mukaan journalistilla on oikeus tietyin rajoituksin olla kertomatta tietolähdettään poliisille tai oikeudessa. Esitutkinnassa lähdesuoja voidaan murtaa ainoastaan törkeissä rikostapauksissa. Oikeusministeriön ja sisäministeriön toimikunta on ehdottanut, että lähdesuoja voitaisiin esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä murtaa nykyistä helpommin.

Oikeusministeriö on tilannut oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikalta sananvapauden rajoista vertailevan selvityksen, jossa tarkastellaan myös lähdesuojaa ja oikeutta anonyymiin ilmaisuun. Selvitys valmistuu loppukeväästä ja sen jälkeen ministeriössä päätetään mitä tehdään.

Juha Rekola

Oikeusministeri Braxin puhe Lähdesuoja Nyt –seminaarissa


Svara på enkät om AI och kreativt jobb

Kopiosto och dess medlemsorganisationer utreder tillsammans hur upphovspersoner och förläggare inom den kreativa branschen förhåller sig till artificiell intelligens och användning av den i kreativt arbete.

Nya avtal för förlagsredaktörer och anställda inom pressen

Pressens anställda och förlagsredaktörerna har nya kollektivavtal. Medieförbundet, som representerar arbetsgivarna, har nu godkänt förhandlingsresultaten som nåddes 29 april.

Journalistförbundets fullmäktige godkände pressens och förlagsredaktörernas nya villkor

Journalistförbundets fullmäktige har i dag, fredagen 2 maj, godkänt förhandlingsresultaten för nya kollektivavtal, vilka uppnåddes i tisdags