Työmarkkinatutkimus: Naisen euro on 96 senttiä
”Palkkatasa-arvo on ottanut hyvän harppauksen, mutta tehtävää sen eteen on edelleen”, edunvalvontajohtaja Petri Savolainen summaa.
Käytämme evästeitä sivujen teknisen toiminnan varmistamiseksi ja sivujen kävijämäärätietojen seuraamiseen. Emme kerää tietoja yksittäisistä kävijöistä.
Katso tietosuojaselosteemme”Palkkatasa-arvo on ottanut hyvän harppauksen, mutta tehtävää sen eteen on edelleen”, edunvalvontajohtaja Petri Savolainen summaa.
Suomen Journalistiliitto pitää työttömyysturvan aktiivimallia keskeneräisenä. Julkisessa keskustelussa esillä olleiden valuvikojen korjaamisen lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön on tarkennettava malliin liittyviä ohjeita luoville aloille. Aktiivimalli edellyttää työttömältä työnhakijalta 18 tuntia palkkatyötä tai 241,04 euroa yritystoiminnan ansiota noin kolmen kuukauden aikana. Palkan määräytyessä työajan perusteella sovelletaan aktiivimallissa 18 tunnin sääntöä. Projektiluonteisissa luovien alojen työsuhteissa työssäoloa arvioidaan taasLue lisää
Selvitystä tarvitaan, jotta viestintäkoulutusta voidaan suunnitella nykyistä tehokkaammin.