
Mediapoliittinen ohjelma kaipaa käytännön toimia
”On hyvä, että kansalaisten oikeus tietoon on yksi raportin näkökulmista”, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.
Käytämme evästeitä sivujen teknisen toiminnan varmistamiseksi ja sivujen kävijämäärätietojen seuraamiseen. Emme kerää tietoja yksittäisistä kävijöistä.
Katso tietosuojaselosteemme”On hyvä, että kansalaisten oikeus tietoon on yksi raportin näkökulmista”, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.
Yleiseurooppalainen Media Pluralism Monitor (MPM) -selvitys on jälleen kartoittanut riskejä Suomen median monimuotoisuudelle. Tulosten perusteella riskitasot ovat yhä paikoin korkeat, etenkin median omistuksen keskittymisen osalta. Tutkimuksessa selvitettiin riskejä neljällä eri osa-alueella. Näistä ainoastaan lain turvaa koskeva alue jäi matalalle riskitasolle. Poliittisen itsenäisyyden sekä sosiaalisen osallisuuden alueet ylsivät keskisuurelle riskitasolle. Omistuksen keskittyminen nousi korkealle riskitasolle. “EsimerkiksiLue lisää
Journalistiliiton jäsenistä 76 prosenttia arvioi, että liiton toiminta vastaa heidän odotuksiaan tai ylittää ne. Suomen Journalistiliiton järjestötutkimuksessa selvitettiin jäsenten näkemyksiä liiton toiminnasta. Syys–lokakuussa 2017 tehtyyn tutkimuskyselyyn vastasi 2 526 jäsentä. Vastausprosentti oli 21,9. Lähes joka toinen katsoo, että liitto on kehittynyt hyvään suuntaan viime vuosina. Vain kolmen prosentin mukaan suunta on ollut huono.
Freelancereiden keskimääräinen kokonaislaskutus oli 33 200 euroa vuonna 2016. Keskimääräinen verotettava tulo oli 24 200 euroa, eli noin 2016 euroa kuukaudessa. Freelancereiden laskutus on noussut vuodesta 2002 keskimäärin vain 200 euroa.
Tampereen yliopiston tutkimuksesta, jonka tekemisessä muun muassa Journalistiliitto oli apuna, on julkaistu verkkokirja Yyteistä uuteen alkuun: Toimittajien kertomuksia mediatyön murroksesta.