Freelancereille kiinteä jäsenmaksu vuonna 2018
Journalistiliiton freelance-jäsenten jäsenmaksu muuttuu kiinteäksi 19 euron kuukausimaksuksi vuoden 2018 alusta asti. Liiton valtuusto päätti asiasta syyskokouksessaan 14.12.
Käytämme evästeitä sivujen teknisen toiminnan varmistamiseksi ja sivujen kävijämäärätietojen seuraamiseen. Emme kerää tietoja yksittäisistä kävijöistä.
Katso tietosuojaselosteemmeJournalistiliiton freelance-jäsenten jäsenmaksu muuttuu kiinteäksi 19 euron kuukausimaksuksi vuoden 2018 alusta asti. Liiton valtuusto päätti asiasta syyskokouksessaan 14.12.
”Kun nuorena toimittajana sain Yleisradiosta vakituisen paikan, Radio- ja televisiotoimittajien liittoon (RTTL) liittyminen oli automaatio, vähän kuin siihen aikaan asevelvollisuus miehellä. Ja jäsenenä olen pysynyt, vaikka uralleni ei ole sattunut sellaisia erimielisyyksiä, joihin olisin tarvinnut esimerkiksi liiton lakimiesten apua. Sivusta olen kyllä nähnyt, että apua saa. Yhteisten asioiden puolesta muistan olleeni lakkovahtina.
”Jos tekee työtä, on ihan hyvä kuulua johonkin liittoon. Vaikka vain siksi, että liitolla on lakimiespalvelut. Työpaikkaa vaihtaessa ja uutta työsopimusta tehdessä olen usein laittanut liiton juristille sähköpostia ja kysynyt, mikä on keskipalkka ja mitä tehtävästä voisi pyytää. Helposti erityisesti naiset ovat vähän nöyriä siinä. Olen ajatellut, ettei työtään kannata hinnoitella liian alas. Kun aloittelinLue lisää
Tiesithän, että sinun ei luultavasti tarvitse erota Journalistiliitosta, vaikka etenet rivijournalistin tehtävistä toimituksellisiin johtotehtäviin? Mediatalojen korkein johto saattaa varsinkin työehtosopimusneuvottelujen aikaan antaa keskijohdon työntekijöiden ymmärtää, että näiden on syytä erota ammattiliitosta. Toimituksen esimies kuitenkin täyttää Journalistiliiton jäsenkriteerit, kunhan hän ei käytä ratkaisevaa päätösvaltaa työehtoasioissa eikä valvo yrityksen taloudellisia etuja.
”Olin töissä valtioneuvoston kansliassa. Työnantajani pyrki estämään ja kieltämään työsuhteen aikana ottamieni kuvien julkaisun. Tapauksesta kerrottiin laajasti julkisuudessa. Tätä edelsi noin puoli vuotta kestäneet neuvottelut, joiden aikana liityin Journalistiliittoon.
”Työskentelin aiemmin tutkijana yliopistolla, ja kuuluin toiseen ammattiliittoon. Siirtyessäni töihin Yleen tuntui luontevalta vaihtaa Journalistiliittoon. Kun vaihdoin kustannusalalle, olin iloinen, että samaan liittoon voivat kuulua myös kustannustoimittajat. Olin pitkään mukana Otavan toimitusosaston hallituksessa. Osaston toiminta oli hyvin aktiivista, ja saatoimme kehitellä niin koulutusta, valistusta kuin virkistystä. Mieleen on jäänyt erityisesti Otava-konsernin toimitusosastojen hallitusten yhteinen virkistys-Lue lisää
”Päätin liittyä Journalistiliittoon niihin aikoihin, kun sain Ylen viestintäjohtajalta moitteita 2015 ilmestyneestä Porttikielto Poriin -dokumenttisarjastamme. Kyselin liitosta juridisia näkökulmia ja neuvoja Journalistin ohjeiden tulkintaan. Myös Eduskunta III -näytelmämme taustatutkimus oli tuolloin alkamassa. Kyse oli dokumenttiteatterista, joka ei ole ihan perinteinen journalismin laji. Ajattelin, että journalistiseen yhteisöön on hyvä kuulua myös ammattiliiton jäsenyyden kautta. Liiton palveluistaLue lisää
”Liityin Journalistiliiton jäseneksi sen jälkeen, kun tein blogiini vaikuttajamarkkinointiyhteistyön Atrian kanssa. Tekstissä oli aika provosoiva otsikko, ’Vierailu broileritilalla pakotti luopumaan ehdottomuudesta’. Sain paljon kritiikkiä etenkin siitä, etteivät ihmiset heti hoksanneet, että kyse oli kaupallisesta yhteistyöstä.
Suomalaisella valeuutissivustolla julkaistiin kesäkuun alussa Rautatientorilla kuvattu video, jossa toimittajana esiintyvä henkilö jututtaa torilla olevia ulkomaalaistaustaisia miehiä. Videon kuvaaja sanoo olevansa lehdistöstä ja esittää todisteeksi kortin, jossa lukee ”PRESS”. Videolla vilahtava kortti ei ole Journalistiliiton jäsenille myönnettävä pressikortti.