Kustannusalan palkat
Journalistiliitto ja Medialiitto ovat hyväksyneet kustannustoimittajien työehtosopimuksen 30.8.2022.
Palkankorotukset noudattavat yleistä linjaa, työehtosopimuksen sisältöön on tulossa vain pieniä muutoksia. Sopimus koskee noin 300 kustannustoimittajaa.
-
- Sopimus on voimassa 31.3.2024 asti. Sopimuksen pituus on 19 kuukautta.
- Ensimmäisen kahdeksan kuukauden (1.9.2022–30.4.2023) palkankorotus on 48 euroa, joka tulee myös taulukoihin. Palkkoja korotetaan 1.12.2022, eikä palkankorotuksissa ole paikallista erää.
- Seuraavan 11 kuukauden 1.5.2023–31.3.2024 palkankorotuksista neuvotellaan 28.2.2023 mennessä.
Kustannustoimittajien työehtosopimukseen 2022-2024 voit tutusta tästä.
Jos palkka määräytyy tuntipalkan perusteella, vähimmäispalkka jaetaan jakamalla taulukkopalkka luvulla 158.
Palkkaluokitus perustuu tehtävän vaativuuteen.
Opintoihin liittyvä harjoittelu
Harjoittelijapalkkaa voidaan maksaa henkilölle, jolla on vähäinen alan käytännön kokemus tehtävään vaadittavan harjaantumisen ajaksi. Harjoitteluaika voi olla enintään yksi vuosi.
Lisäksi voimassa on määräys, jonka mukaan yliopiston, korkeakoulun ja ammattikorkeakoulun harjoittelujärjestelmään liittyvässä harjoittelussa työehtosopimuksen mukaisista harjoittelupalkoista voidaan poiketa työsopimuksella siltä osin, kun opiskelija voi sisällyttää ko. työharjoittelujakson tutkintoonsa. Tällöinkin palkan on oltava vähintään 1503 €/kk. Tällaisessa tapauksessa työnantajan tulee toimittaa sopimuksesta kopio luottamusmiehelle.
SJL:n työmarkkinatutkimuksen mukaan kustannusyrityksen palveluksessa olevien keskikuukausiansio 3540 euroa.