Valiokunnat
VALIOKUNNAT JA TYÖRYHMÄT
Hallitus käyttää valmistelussa apunaan joko koko nelivuotiskaudeksi tai lyhyemmäksi ajaksi nimeämiään valiokuntia ja työryhmiä. Valiokuntalaitos on pitkälti vakiintunut. Yleensä jäseniksi valikoituu kokeneita järjestöaktiiveja tasapuolisesti eri jäsenyhdistyksistä.
Valiokuntien kokoa on pyritty rajoittamaan tehokkuuden ja kustannusten hallitsemiseksi. Toisaalta jäseniä on oltava riittävän monta, jotta valmistelussa kuuluisi laajan jäsenkentän ääni.
Tässä listassa kerrotaan valiokuntien tehtävistä sekä valiokunnan kokoonpanosta.
HALLITUKSEN VALMISTELUELIMET 2023–2026
Free-neuvottelukunta
Free-neuvottelukunta kehittää free-edunvalvontaa. Neuvottelukunta on toiminut valtuustoaloitteen pohjalta ja pyrkinyt kehittämään liiton palveluita freelancereille. Neuvottelukunta on muun muassa laatinut liiton free-strategian, selvittänyt Mediakunnan perustamista ja selvittänyt liiton mahdollisuutta tarjota jäsenistölleen edullista työterveyshuoltoa.
puheenjohtaja Ville Hänninen, hallitus/RTTL
sihteeri Eveliina Tuominen, SJL
jäsenet:
Anu Kauppila, PoJo
Rosanna Marila, SFJ
Mikko Nikula, HSJ
Jaakko Sauvola, RTTL
Tuukka Tuomasjukka, SFJ
Aune Waronen, RTTL
Toimitus- ja viestintäneuvosto
Neuvosto tukea ja kehittää Journalistia ja liiton viestintää. Toimitus- ja viestintäneuvosto antaa palautetta Journalisti-lehdestä sekä tarvittaessa tukee toimitusta. Neuvosto ei ohjaa lehden työskentelyä tai sisältöjä. Neuvosto antaa palautetta liiton viestinnästä sekä esittää näkemyksiä tulevasta viestinnästä ja liiton viestintästrategiasta. Neuvosto kokoontuu noin joka toinen kuukausi keskustelemaan yhdessä viestintäyksikön kanssa.
puheenjohtaja Mikko Peltoniemi, PJY
sihteeri Maria Pettersson, SJL
jäsenet:
Päivi Arvonen, SFJ
Jarno Miettinen, hallitus/RTTL
Susanna Reinboth, HSJ
Katri Saukonpää, SET
Janne Toivonen, RTTL
Järjestötyövaliokunta
Järjestötyövaliokunta toimii toimiston apuna järjestöllistä valmistelutyötä tukevana nopeana ja pienenä työryhmänä.
puheenjohtaja Sanna Väre, hallitus/RTTL
sihteeri Simon Huldén, SJL
jäsenet:
Laura Honkanen, SET
Heta Saxell, HSJ
Jäsenhankintatyöryhmä
Jäsenhankintatyöryhmä tekee jäsenhankintasuunnitelman ja huolehtii sen jalkauttamisesta.
puheenjohtaja Mikko Martikainen, hallitus/RTTL
sihteeri Mika Heijari, SJL
jäsenet:
Kirsi Haapamatti, SFJ
Eveliina Kälviäinen, PJY
Valtteri Törmänen, HSJ
Janina Witkowski, SET
Päivi Väntönen, RTTL
Kansainvälinen valiokunta
Kansainvälinen valiokunta seuraa kansainvälistä journalistien järjestötoimintaa ja koordinoi Journalistiliiton osallistumista siihen sekä seuraa suomalaisten journalisti- ja sananvapausjärjestöjen kansainvälistä toimintaa ja koordinoi Journalistiliiton yhteistyötä niiden kanssa. Tämän lisäksi se tekee mahdollisia selvityksiä ja esityksiä hallitukselle toimialueeseensa kuuluvista asioista.
puheenjohtaja Sari Pelttari-Heikka, hallitus/PoJo
sihteeri Salla Nazarenko, SJL
jäsenet:
Toivo Haimi, HSJ
Jukka Koivula, K-SJ
Maria Markus, SFJ (FREGin tarkkailujäsen)
Outi Salovaara, ISSY
Timo Sipola, RTTL
Liisa Yli-Ketola, P-KJ
Talousvaliokunta
Talousvaliokunta seuraa liiton talouden kehitystä ja raportoi siitä hallitukselle. Tämän lisäksi talousvaliokunta valmistelee hallitukselle talouteen sekä sijoituksiin liittyvät asiat.
puheenjohtaja Marko Laitala, hallitus/HSJ
sihteeri Sirpa Hannula, SJL
Arno Juutilainen, HUJ
Teppo Koskinen, ESSY
Patrik Schauman, RTTL
Veera Tegelberg, HSJ
Elina Venttola, PJY
Tekijänoikeusvaliokunta
Tekijänoikeusvaliokunta on asiantuntijatyöryhmä, joka valmistelee tekijänoikeusasioita hallitukselle sekä pohtii ajankohtaisia tekijänoikeuskysymyksiä. Keskeistä on esimerkiksi lausuntopyyntöihin vastaaminen. Tekijänoikeusasiat ovat monimutkaisia ja vaativat perehtyneisyyttä. Asiantuntijavaliokunta on tärkeä tuki tekijänoikeusasioista vastaavalle liiton asiahenkilölle.
puheenjohtaja Jani Tanskanen, hallitus/RTTL
sihteeri Sanna Nikula, SJL
jäsenet:
Heikki Jokinen, SFJ
Jaakko Kankaanpää, SFJ
Matleena Kuusela, SET
Katri Saukonpää, SET
Työelämävaliokunta
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimeksiantona on työelämäasiat, kuten esimerkiksi työsuojelu, tasa-arvo ja erilaiset työn tekemisen muodot. Valiokunta toimii tarvittaessa ja projektiluonteisesti.
puheenjohtaja Sanna Inkinen, hallitus/S-KJ
sihteeri Tuomas Aalto, SJL
jäsenet:
Elise Castro, SET
Monica Forssell-Hautamäki, TJY
Marko Gustafsson, RTTL
Katja Lamminen, HSJ
Milla Sallinen, PoJo
Jaana Vieno, Satakunta
Jäsenviestintävaliokunta
Työryhmän tehtävänä on muun muassa pohtia työtaisteluviestintää ja nostattaa työtaisteluhenkeä jäsenistössä.
puheenjohtaja Marjaana Varmavuori, hallitus/HSJ
sihteeri Simon Huldén, SJL
jäsenet:
Minna Akimo, PoJo
Vilma Ikola, HSJ
Katriina Lundelin, HSJ
Risto Mattila, RTTL
Anna-Sofia Nieminen, SFJ
Opiskelijayhteistyöryhmä
Opiskelijayhteistyöryhmä toimii journalistiikan ja viestinnän opiskelijoiden yhteistyö- ja edunvalvontaverkostona. Valiokunta ottaa kantaa opiskelijoiden arkeen liittyviin kysymyksiin sekä antaa evästystä liiton opiskelijatapahtumiin ja osallistuu niiden toteutukseen.
puheenjohtaja Jenni Gästgivar, hallitus/HSJ
sihteeri Satu Hurme, SJL
jäsenet:
Silja Kinnunen, Tampereen yliopisto, Vostok ry.
Sara Koivula, Turun ammattikorkeakoulu, Mome ry.
Noora Honkola, Helsingin yliopisto, Media ry.
Saimi Juutinen, Haaga-Helia, Skuuppi ry.
Aino Rouhiainen, Vaasan yliopisto, CoMedia ry.
Katariina Järvinen, Jyväskylän yliopisto, Lööppi ry.
Maria Rökman, Svenska social och kommunalhögskolan, J-komm
Jimi Holmberg, Metropolia ammattikorkeakoulu, Demoni ry.
Anu Kauppila, Oulun ammattikorkeakoulu, Kultti ry
Johan-Sebastian Rintala, Aalto-yliopisto, Klaffi ry
Aikaisemmin nimetyt valiokunnat
Jäsentyöryhmä
Huldén Simon puheenjohtaja, SJL Palvelujohtaja
Katila Arja asiantuntija, sihteeri, SJL Jäsenrekisteri
Työehtovaliokunta / lehdistö
Aho Hanne puheenjohtaja hallitus, SJL
Oras Tytti sihteeri, SJL
Työehtovaliokunta / Yleisradio
Aho Hanne puheenjohtaja hallitus, SJL
Nikula Sanna sihteeri, SJL
Työehtovaliokunta / MTV
Savolainen Petri puheenjohtaja, SJL
Aalto Tuomas sihteeri, SJL
Työehtovaliokunta / Kustannustoimittajat
Aho Hanne puheenjohtaja hallitus, SJL
Tuominen Eveliina sihteeri, SJL
Työehtovaliokunta / Tuotantoyhtiöt
Savolainen Petri puheenjohtaja, SJL
Marika Väisänen sihteeri, SJL
Työehtovaliokunta / Yhtyneet
Aalto Tuomas puheenjohtaja, SJL