Valtuusto
VALTUUSTO
Suomen Journalistiliiton ylin päättävä elin on valtuusto. Se kokoontuu sääntömääräisesti kaksi kertaa vuodessa, marras-joulukuussa ja huhti-toukokuussa.
Syyskokouksessa valtuusto hyväksyy liiton seuraavan vuoden toiminta- ja taloussuunnitelman ja mm. vahvistaa liiton jäsenmaksun. Keväällä puolestaan hyväksytään edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä käydään lähetekeskustelu seuraavan vuoden toiminta- ja taloussuunnittelua varten.
Ylimääräisiä kokouksia pidetään lähinnä työehtosopimusten tavoitteiden asettamiseksi tai sopimusten hyväksymiseksi. Valtuusto voi tosin antaa hallitukselle valtuudet hyväksyä uudet työehtosopimukset, mutta tätä valtuutusta on käytetty ainoastaan pienten, esimerkiksi yrityskohtaisten sopimusten kohdalla.
Valtuusto koostuu jäsenyhdistysten valitsemista valtuutetuista. Kullekin valtuuston varsinaiselle jäsenelle on valittu henkilökohtainen varajäsen. Lisäksi kullakin yhdistyksellä on yleisvarajäseniä.
Kukin yhdistys voi valita valtuutettuja suhteessa jäsenmääräänsä. Jokaiselle jäsenyhdistykselle on taattu kuitenkin vähintään yksi valtuutettu.
Valtuuston puheenjohtajana toimii kaudella 2022-2026 Radio- ja tv-toimittajien liittoa edustava Antti Laakso. Varapuheenjohtajia ovat Helsingin Seudun Journalistien Kaisa Kauppila ja Turun Journalistiyhdistyksen Sini Silvàn.
Valtuuston jäsenet voivat hoitaa tehtäväänsä työajalla, asiasta on sovittu liiton työehtosopimuksissa.
Vanhat valtuustopöytäkirjat voidaan toimittaa tietopyyntönä valtuuston jäsenille. Tietopyynnön voi osoittaa liiton toimistolle, sähköpostilla osoitteeseen kira.narhi(at)journalistiliitto.fi.
Liiton valtuusto työskentelee nelivuotiskausittain. Nykyinen valtuusto aloitti työskentelynsä joulukuussa 2022.
VALTUUSTON PUHEENJOHTAJISTO 2022–2026
Puheenjohtaja: Antti Laakso RTTL
I varapuheenjohtaja: Kaisa Kauppila HSJ
II varapuheenjohtaja Sini Silvàn TJY
VALTUUSTO 2022–2026
Kullekin valtuuston varsinaiselle jäsenelle on valittu henkilökohtainen varajäsen. Lisäksi kullakin yhdistyksellä on yleisvarajäseniä enintään kaksi kertaa niin paljon kuin valtuutettuja.
Etelä-Pohjanmaan Sanomalehtimiehet EPSY (2)
Brunnström Jonas
Eriksson Heidi
Etelä-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys ESSY (1)
Koskinen Teppo
Helsingin Seudun Journalistit HSJ (22)
Ahlroth Jussi
Bjon Sylvia
Eronen Johanna
Haimi Toivo
Kukkonen Sarri
Lamminen Katja
Lankinen Jussi
Lundelin Katriina
Mannermaa Antti
Ojala Ilja
Penttinen Marja
Raijas-Turva Hanna
Rajala Aino
Salin Tasja
Salonen Petro
Simberg Ari
Topelius Taneli
Turunen Vesa
Törmänen Valtteri
Varmavuori Marjaana
Veivo Erja
Hämeen-Uudenmaan Journalistit HUJ (1)
Lyy Petri
Itä-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys ISSY (1)
Mansikka Tiina
Keski-Pohjanmaan Journalistit (1)
Nikula Jouni
Keski-Suomen Journalistit (2)
Koivula Jukka
Mertaniemi Harri
Savo-Kainuun Journalistit (1)
Noponen Ilona
Kymenlaakson Journalistit (1)
Kaarto Antti
Pohjois-Karjalan Sanomalehtimiesyhdistys (1)
Huttunen Pasi
Pohjois-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys (3)
Akimo Minna
Pelttari-Heikka Sari
Pikkupeura Risto
Satakunnan Journalistit (1)
Anttila Maarit
Pirkanmaan Journalistit (3)
Aaltio Marja
Peltoniemi Mikko
Venttola Elina
Turun Sanomalehtimiesyhdistys (2)
Silvan Sini
Setälä Ritva
Radio- ja televisiotoimittajien liitto RTTL (22)
Alm Jesper
Arpalahti Laura
Blomberg Jenni
Blomberg Juha
Grym Pauliina
Gustafsson Marko
Hakala Juha
Hellman Minna
Keränen Marjaana
Kähkönen Anu
Lauriala Miika
Mattila Risto
Miettinen Jarno
Miettinen Satu
Pursiainen Eva
Pynnönen Päivi
Räihä Tapio
Siiskonen Mia
Sirén Katarina
Stolt Petra
Takaniemi Annika
Tammi Marko
Tiihonen Jarno
Väntönen Päivi
Väre Sanna
Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät (1)
Kuusela Matleena
Suomen freelance-journalistit SFJ (7)
Helander Jussi Riku
Hänninen Ville
Kankaanpää Jaakko
Markus Maria
Tuomasjukka Tuukka
Turunen Sami
Vuokko Riina
Ålands Journalister (1)
Harald Emma
Opiskelijaedustajat (4)
Keski-Suomi:
Pirkanmaa: Kokko Mira
TJY: Kettunen Niko
HSJ: Kilpinen Emma